Aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta. Maailmassa vallitsee suuri eksytys. Valkeuden enkeliksi pukeutunut vihollinen pyrkii eksyttämään – jos mahdollista – valitutkin, ne, jotka ovat pyhiä ja rakkaita Jumalan silmäteriä. On raatelevia susia, jotka eivät laumaa säästä. Mutta kun ne tulevat, niin nostakaa päänne, sillä ei ole teillä mitään pelkäämistä. Heidän hedelmistään te tunnette heidät.
Ottakaa minun ikeeni päällenne ja kysykää minulta. Tarkatkaa muinaisia teitä, joita teidän isänne ovat kulkeneet. Paetkaa minun turviini sinne, missä minä olen. Isienne kirkon alttari on pyhä paikka. Sinne ei susien ulvonta ulotu.
Rukoilkaa, että saisitte armon. Koskaan ette tule niin virheettömiksi, ettei Jumalan armo Jeesuksessa olisi teille välttämätön. Jeesus on tuonut maailmaan armon, joka ulottuu meren syvimmästä pohjamudasta avaruuden tähtisumujen kauimmaiseen tähteen ja kattaa kaiken siltä väliltä. Jokaiselle on armo annettu Jumalan määrän mukaan, sen mukaan, minkä hän ottaa vastaan. Jumalassa ei ole tähän estettä.
Antakaa pelastaa itsenne, maan ääret kaikki, sillä teitä varten on armo asetettu. Hengen tuuli puhaltaa siellä, missä tahtoo, ja te kuulette sen huminan. Ettekö tiedä, että Pyhä Henki on teissä ja te olette Jumalan temppeli. Älkää saattako Pyhää Henkeä murheelliseksi. Tehkää parannus (muuttakaa mielenne) ja ottakaa vastaan evankeliumi (ilosanoma), jota kirkossa julistetaan. Kaikki olette saaneet juoda samaa Henkeä. Yksi Herra, yksi Henki, yksi kaste. Oppi on selkeä ja yksinkertainen. Älkää eksykö, sillä huono seura hyvät tavat turmelee.
Jo on teidän aika tehdä hyviä hedelmiä Herran kunniaksi. Ottakaa minun omastani ja antakaa eteenpäin. Kun minä karsin oksan, niin teen sen taitavalla kädellä, vaikka parantava veitseni joutuisi leikkaamaan syvältäkin. Niihin haavoihin ei kukaan kuole, vaan päinvastoin siitä alkaa paraneminen. Teidän haavanne kasvavat umpeen. En minä enää niihin suolaa ripottele. En ole julma kiduttaja, vaan teidän suuri Parantajanne.
Herran neuvossa pysykää ja hänen tekojensa kunniaa julistakaa. Herran nimi olkoon lippunanne ja hänen rauhan julistuksensa suussanne ensimmäisinä sanoina. Julistakaa rauhan sanomaa niille, jotka eivät sitä tunne, sillä heidän levottomuutensa on suuri. Jumalan kertakaikkinen pelastusteko Jeesuksessa Kristuksessa on totta myös heidän kohdallaan. Ei ole siinä yhtäään poikkeusta. He tarvitsevat rohkaisua, etteivät ajautuisi jälleen ohitse. Vetäkää heitä mukaan, pelastakaa kuin tulesta temmaten. Olkoon neuvoni teille kallis kaikilla elämänne alueilla.
Kirjasta Aurinkoa kirkkaampi nro 2795b Uhri:
