Yhteensattumiako?

Eiliseen 10.6. lukuohjelmaan kuului  1. Kun. 19, jossa profeetta Elia pakeni erämaahan Iisebelin tappouhkauksia. Toivotti itsellensä kuolemaa ja sanoi: ”Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi.”(: 4) Elia oli siis pohjia myöten masentunut. Kinsteripensaan juurella nukkuessa hänet herätti kahteenkin kertaan enkeli sanoen: ”Nouse ja syö”, tarjoten ruokaa ja vettä. Lopulta …

Sanoma on muuttumaton

Eilen päätin ottaa pienen sunnuntailevon, mutta olinkin oikeasti nukahtanut puoleksi tunniksi. Heräsin hiljaa soivaan helinään, jolle ei ollut konkreettista lähdettä. Samalla kulki mielessä lähes valmis melodia, jonka pyöritin loppuun ja menin kirjoittamaan nuoteiksi. Sanoja alkoi tulla mukaan – ja siinä se sitten olikin, pieni ja yksinkertainen laulu. Sisältö tuntui kovin vakavalta; kello kahdentoista aikaan ilmaantuukin …

Lupausten varassa

”Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” Matt. 11: 30 Tämä Jeesuksen lausuma lupaus herätti ajattelemaan äskeisessä TV-jumalanpalveluksessa. Siinä pappi Tommi Vehmas kertoi, että lause aikoinaan pysäytti hänet raamatunlukuhetkessä ja vahvisti kutsua lähteä papin uralle. Lupaus voi vahvistaa jokaista ’tavallistakin’ ihmistä – varsinkin hänen valintatilanteissaan. Ajatuskokonaisuus tutussa vanhemman painoksen mukaisessa tekstiasussa: ”Tulkaa …

Juurtukaa Kristukseen

Me näinä päivinä elävät ihmiset saamme etuoikeuden nähdä Luojan sormenjälkiä ja luomuksia tavallista konkreettisemmin. Artemiksen kuulennostakin on netti täynnä ihmeellisiä, aitoja ja puhuttelevia kuvia. Voisiko niihin suhtautua välinpitämättömästi? – Avaruudessa aikakäsite muuttuu, mutta pysytään tässä maapallon ajassa.   Sivuhuomautuksiksi sopinevat kaksi aiheeseen liittyvää laulua ”Kaunis on sininen maa” ja tämänaamuinen ”Alhaalta ylöspäin”. Jälkimmäisen yksinkertaisen lastenlaulun aioin …

Armon sadetta

Armon sadetta Rukoilkaa, että saisitte nauttia kättenne hedelmistä ja asua kukin peltojenne vaiheilla. Kuokkikaa ja lannoittakaa sen puun ympäriltä, jonka olette istuttaneet. Herra on armollinen eikä laske syntienne määrää. Ja vaikka mittanne jää vajaaksi joka kerran, kun sen kädestänne laskette, hän ei laske vajauksen suuruutta. Herra on ottanut pois maailman synnin yhtenä päivänä. Se oli …