”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.” Joh. 15: 4-5 Merkitse muistiin sanat. Sirottele niitä kuin villoja. Sulkekaa ne sydämeenne, teitä varten ne ovat. Pian on aika – – Ajatukset pysähtyvät, uni on vähällä saada vallan. Miksi heräsin kirjoittamaan? Äkkiä tajuntaan nousee selkeästi: Hesekiel 6, 33. Katson Raamatusta, mitä löytyy. Tee, lukija, samoin. – Lue siis …
Jumalan suunnitelma
Jumalan suunnitelmasta on kerrottava rakkauden suodattamin sanoin. Rakkaus on Jumalan toimissa kaiken ydin. Hänen suunnitelmassaan on otettu huomioon kaikki ihmiset. Jokaisella on paikkansa. Maailmaan ei ole syntynyt ainoatakaan Jumalan sallimatta. Valtakunnan evankeliumi on rakkauden sanoma, ja sitä tulee julistaa rakkaudella eikä tuomion korostuksin. Herra on pitkämielinen vielä nukkuviakin kohtaan. Hän tahtoo herättää kaikkein unisimmankin huutamalla …
Sama aurinko paistaa jokaiselle
Juuri tänään ikkunasta näkyy vain leijuvaa lumisadetta, mutta silti nyt ajatukset seuraavat taivaan valoon viittaavaa virikettä, joka heräsi tuoreesta laulusta. Ihmiset ovat kaikki samalla tavalla erityisen arvokkaita ja rakkaita Jumalan/Luojan katseen alla. Hänen aurinkonsa loistaa yhtä kirkkaasti jokaiselle. Kaikkien elämään hän avaa tiet ja ovet ja kutsuu jokaista luokseen ilman erottelua! Aiheen laajemmasta tekstiyhteydestä löytyikin …
Sanoista ensimmäinen
Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: ”Tulkoon valkeus”. Ja valkeus tuli. 1. Ms. 1: 1-2 Sanoista ensimmäinen: ”Alussa oli Sana, Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” Joh. 1: 1 – – Hän ei …
Sydänten tuntija
Kuka tutkii ihmisen ”hengellisyyden”, toisin sanoen hänen asemansa suhteessa Vapahtajaan? – Jumala yksin tuntee sydämet, ei ihminen toisen tilaa tällä alueella erehtymättömästi tiedä. Saattaa tulla sellaisiakin erehdyksiä, joista luvuissa Apt. 10 – 11 kerrotaan: ”Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi.” (Apt. 10: 15) Siinä oli kyse ruuasta, jota Simon Pietari oli Mooseksen …
