”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.” Matt. 4: 4 Ajat tulevat, jolloin he alkavat kuunnella. He kaipaavat sanaa Jumalalta – ja löytävät sen Raamatusta. Sieltä he saavat elävää ravintoa, sillä ihminen elää jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee. Mutta he tarvitsevat tähän astioiden ojentajia, jotka Herra opettaa ja varustaa …
Sivuuttamatonta
Ohittamaton aihe sopinee näin pitkäperjantaina. – Vastaani on alkanut tulla entistä useammin tietoja tuttujen henkilöiden kuolemasta (en halua käyttää kiertoilmaisuja kuten poismeno tms). Viime kuukauden aikana kahden entisen työtoverin kuolinilmoitus on ollut paikallislehdessä. Heistä toinen oli myös facebook-kaveri, jonka päivitysten puuttumisen viimeisinä viikkoina olinkin huomannut. Tällainen lopullinen syy ei ollut tullut mieleen. Tiedot hiljentävät joksikin …
Mautontako suolaa?
Kun olet saanut jonkin tehtävän hänen puutarhassaan, niin se on mahdollisuus eikä pakko. Jos sitten jostakin syystä alat epäillä ja pidempään laiminlyöt askareitasi, saattaa eteen tulla pilvisiä päiviä ja turhautumista. Kyse on taistelustakin. Tule takaisin! ”Voi minua, ellen evankeliumia julista.” 1. Kor. 9: 16 Haluatko edelleen tunnustaa Jumalasi nimeä ja kantaa hänen väriään? Siinä tapauksessa …
Paluu alkuun
Elämässä on erilaisia vaiheita ja jaksoja, rajakohtia, muutoksia ja pysähtymisiä, vaikka se välillä tuntuukin kuin tasaiselta junamatkalta. Tärkeintä on suunta. Varsinkin nykyisessä vaiheessa haluan käyttää hiljaisia sanoja ja matalaa profiilia. En tiedä ovatko vertauskuvat aina täysin selviä itsellekään, mutta ei ole halua vääntää asioita rautalangasta. Sitäkin olen kyllä välillä harrastanut. Viime aikoina en ole enää …
Täällä alhaalla
Myrkkykäärmeiden armoille ei tarvitse jäädä, kun muistaa, mitä kansalle tapahtui erämaassa (4.Ms. 21: 8-9). He olivat kyllästyneitä ja turhautuneita matkan vaivoihin ja kapinoivat Moosesta ja Jumalaa vastaan. Silloin Herra lähetti kansan sekaan myrkkykäärmeitä, ja paljon kansaa kuoli niiden puremiin. Sitten Jumala toimitti heille avun. Tuosta Joonaan merkistä Jeesuskin aikanaan muistutti (Joh. 3: 14). Vaskikäärmeen ylentäminen …
