Aihe

Yhtenä aiheena yhdistyksemme Siemenjyvä ry:n hallituksen kokouksessa 18.11. olivat Romanian lasten joululahjat ja muutenkin Romania. Päätettiin tähän käytettävästä summasta ja asian valmistelusta. Samana iltana nukkumaan mennessä otin vuoteen viereisestä kirjapinosta käteeni päällimmäisen. Kuinka sattuikaan, siinä oli Richard Wurmbrandin ”Missä Kristus yhä kärsii”, jonka hän on kirjoittanut vuonna 1987. Olin kirjan joskus 1990-luvun alussa ostanut Toivakasta …

Kelpaat tällaisenasi

Hän on laskenut pääsi hiusten lukumäärän. Et voi itse muuttaa edes hiustesi väriä – korkeintaan keinotekoisesti ja tilapäisesti.:) – Varpusista yksikään ei putoa hänen tietämättään. Näkymätön huolenpito on täydellistä. Et voi itse muuttaa itseäsi hitustakaan paremmin Jumalalle kelpaavaksi. Hänen luokseen voit tulla sellaisena kuin olet – Jeesuksen armon tähden. Se armo on hankittu kalliilla hinnalla, …

Turvakallio

Tänä aamuna herätessä oli mielessäni selkeitä ajatuksia, jotka tiivistyivät lauseeseen ”Vuorta vastaan ei voi taistella.” Nousin välittömästi kirjoittamaan. (Mistähän vuoresta on nyt kysymys?) Se vuori on ollut paikoillaan alusta asti. Jumala loi vuoret ja tuulen. Sinun turvakalliosi on Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa hallitsee maailmankaikkeutta. Hänen kämmenellään voit hengittää …

Pysy kartalla

Sydämesi pohjalla on suuntaviivat elämän matkaa varten. Ne on sinne piirretty alusta loppuun ja tarkoitettu noudatettaviksi. Ihmisen kohdalla tämä on toisin kuin eläimillä, jotka ovat täysin Luojan luomien vaistojensa varassa eivätkä  poikkea alkuperäisistä suunnitelmista, niin kuin ihminen voi poiketa. Alussa kaikki oli hyvää ja kaunista. Sitten paratiisiin tuli synti, ja tiedämme seuraukset. Tunnemme ne omakohtaisesti …

Sattumaako?

Sattumaako? Eräs Jukka Salmisen laulu on nimeltään ”Kaikessa hän tulee vastaan”. Sanoitus sisältää eläviä esimerkkejä tuosta aiheesta. – Kannattaisi miettiä, millä tavoin vastaava toteutuu omakohtaisesti – tapahtuuko sitä tai jääkö se itseltä huomaamatta. Pariinkin otteeseen on mieleeni jääänyt erään toisen laulun viimeinen säe, kun itselle juuri sopivaan saumaan olen laulun sattunut kuulemaan: ”Mitä tahdot, se …