Kasvun ihmeitä

Kasvun ihmeitä

Valkoinen amaryllis vuodelta 2005 on alkuperäisessä ruukussa kukkinut upeasti monet kerrat, viimeksi kymmenisen vuotta sitten. Sen jälkeen on noussut vahvat lehdet pari kertaa vuodessa. Kesäksi  on seurannut pitkä lepo näkymättömissä mullan alla.

Viime kesän parvekkeella nukuttuaan se sisälle tuotuna kasvatti syksyllä pitkät hontelot lehdet, jotka vuodenvaihteessa kaatuivat. Järkevämpi tyyppi olisi ehkä silloin heittänyt kasvin roskikseen. Minä en periaatteesta tehnyt niin, vaan annoin ruukun jäädä ikkunalle tyhjänä. En raatsinut tappaa mullan alla kytevää elämää. Yhteinen historiamme on kestänyt kaksikymmentä vuotta, joten ajattelen elää sen kanssa vielä ensi kevääseen. Kesäksi vien sen parvekkeen kuumuuteen tai kylmyyteen nukkumaan.

Lieneekö tämä kukkasen kidutusta, toivon ettei se koe kärsivänsä. Kovasti kyllä ihmettelen tuonkaltaista elämänhalua. Näinä päivinä yksi kolmesta varresta kasvaa pituutta melkein silmissä, kaksi muuta seuraavat esimerkkiä.

Elämän ihmettä tämäkin. Jos tarina ei mielestäsi ole tarpeeksi ”hengellinen” sivustolle, niin kiitos mielipiteestäsi!