Ajatusten kulku on kuin vapaan linnun lentelyä sinne ja tänne. Välillä ollaan kaukana nykytilanteesta sekä ajallisesti että paikallisesti.
Tänään rauhallisena sunnuntain aamuna ajatuksiin lennähti kaukaa lapsuudesta alakoulun aamuhartauden virrestä säveliä ja sanoja: ”Eloni päivät vastaiset sä tunnet niin kuin entiset. Ei mikään täällä minua voi tietämättäs kohdata.” Muistan elävästi sen aamuhetken, kun seisoimme luokkahuoneessa laulamassa tuota virttä. Jäin sitä jo silloin miettimään. – Vastaavanlaisia tilanteita muistakin virsistä on jäänyt mieleen, esimerkiksi ”Suo, Jeesus, paras opettaja, mun itseäni tuntea.”
Kyseisistä aamuhartauksista en juuri muuta muistakaan kuin noita ajattelemaan laittaneita virsiä ja turvallisen hyvän olon. Nyt vuosikymmenien jälkeen sama turva on edelleen kantamassa. Onko muuta parempaa turvaa?
”Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut; se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa.” Val. 3: 22-23 Valitusvirsien kolmas luku kokonaisuudessaan on kyllä tosi hyvää luettavaa.
”Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.” Room. 14: 8
Virret nykykielisinä löytyvät helposti kuunneltavaksikin nettisivulta Virsikirja.fi, esimerkiksi nro 394 Minua tutkit, Herrani: ”Ei sanaa yhtään suustani voi päästä tietämättäsi. Elämän päivät vastaiset jo tunnet niin kuin entiset. Ei mikään tietämättäsi voi täällä tulla vastaani.”
Virsi 409 ”Suo, Jeesus, paras opettaja, itseni oikein tuntea.”
Virsiaiheesta tekisi mieli jatkaakin, mutta pyrin pitämään täällä nämä jutut lyhyenä.