Mikä laulu tai teksti on turha ja mikä tarpeellinen? Lienee ajanhukkaa pohtia sellaista, sillä aika on lyhyt.
Tänä aamuna tuntui hiukan turhalta kirjoittaa talteen laulunpätkää, joka aamupuuhien lomassa tuli mieleen aina uudestaan. Sitten kuitenkin menin sitä soittelemaan. Se jatkui ja jatkui, ja rinnalle syntyi duurisävelmiä mollien lisäksi. Koneelle laitoin vain tuon d-mollisävelmän.
Aihe on kulunut ja moneen kertaan käytetty millloin missäkin ja milloin kenenkin säveltämänä. Itsellänikin on tallella monia samasta aiheesta. Esimerkiksi vuosikymmenien takainen ”Armon lähde”, joka syntyi erityisellä tavalla. Heräsin yöllä unesta ikään kuin hiljaiseen veden solinaan, Sitten noita säveliä ja sanoja alkoi tulla mieleen ja saman tien nousin sitä soittamaan. Aikoinaan ihmettelin, ettei kukaan tuota yksinkertaista laulua ole vieläkään ”löytänyt”. On se kuitenkin painettu ensimmäiseen laulukirjaani kahdella kielellä.
Perimmäiset asiat eivät muutu, ja aina uudelleen palataan alkuun. Sellaista elämä on.
Tämänaamuinen ”Vettä janoon”
”Armon lähde” on kirjassa Laululintu 1.

