Herra on laskenut käteesi seulan, jolla saat ammentaa Hänen ehtymättömiä aarteitaan. Se, mikä jää tallelle, on seitsenkertaisesti puhdistettua, täydellistä kultaa. Herran työn pitää jatkua. Vihollinen on yrittänyt seuloa ja hämmentää, mutta sen kädet ovat jääneet tyhjiksi. Rukoilkaa turvallisesti Jeesuksen nimeen, ja Herra vastaa. Hän on läsnä myös siellä, missä suru ja kärsimys asuu.
Valo on pantu pimeyttä kirkastamaan, eikä se sammu, vaan loistaa majakkana meren ulapalla. Laiva voi kulkea turvallisesti, kun se tietää oikean suunnan. Jumalan valo on ikuinen, ja laiva olette te, jotka seuraatte Kristusta. Herra valaisee pimeän väylän.
Loistakaa tähtinä maailmassa ja näyttäkää valoa pimeään joutuneille. He ovat eksyneet seuraamaan virvatulta ja poikenneet harhaan. Ojentakaa heitä rakkaudessa ja ohjatkaa Jeesuksen ristin luo.
”Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; – – ” Matt. 5: 14-16
Uusi voima on annettu olemukseesi. Herra on avannut oven, jota ei kukaan voi sulkea. Saat käyttää käsiäsi Herran palvelutehtävässä. Ole rohkea rukoilemaan. Työ saa uusia muotoja, mutta kaikki, minkä Pyhä Henki vaikuttaa, on hyvää. Herra kirkastaa kasvonsa myös tekojen kautta eikä jätä sinua pulaan, kun tunnustat Herrasi nimeä. Olen avannut eteesi uuden tien, joka kulkee pimeätä laaksonpohjaa myöten, siellä missä valoa tarvitaan eniten.
- Niin he sanoivat hänelle: ”Mitä meidän pitää tekemän, että me Jumalan tekoja tekisimme?” Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.” Joh. 8: 28-29Ihminen itse ei siis voi tehdä tuolla alueella mitään. Uskoa tarvitaan, mutta uskominenkaan ei ole omaa aikaansaannosta, vaan Jumalan tekoa ja lahjaa sekin.
Turvaa Herraan kaikessa ja ole kuuliainen ja nöyrä Hänen tahdolleen. Herra ei jätä työtään kesken kenenkään kohdalla.
4069 Syvällä kirkasta on:
