”Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee.” Ps. 32: 8
Älä kaada pois hyvää vettä astiasta, ennen kuin tiedät, mihin se on tarkoitettu. Jaa eteenpäin minkä Herra antaa. Kuuleva korva ja lukeva silmä odottavat Herran sanaa. Päivä ei pidätä aurinkoa paistamasta, eikä yö kiellä kuuta valaisemasta. Tähdetkin on luotu kukin omalle radalleen, ja ne pysyvät paikoillaan uskollisesti niin kauan, kuin Herra tahtoo.
Pyydä, että saisit olla Herran merkkinä. Jumala on se, joka asettaa merkit ja antaa ilmoitukset, mutta Hän ei toimi vastoin ihmisen omaa tahtoa. Hän karsii viinitarhansa jokaisen puun, että se tuottaisi hedelmää eikä pelkkiä lehtiä. Turhat rönsyt on katkaistava pois, etteivät ne ole keräämässä voimaa rungolta.
Että maa selviytyisi veriveloistaan, on sillä paljon sovitettavaa. Se hengittää raskaasti taakan alla, mutta apua ei tule, ennen kuin se tunnustaa tilansa. Syntien paino on lyyhistänyt sen säälittävään, mutta ei toivottomaan asemaan. Rangaistus on säädetty tiettyyn rajaan asti, mutta kun aika on täysi, ei Herra viivytä pelastusta.
Samoin jokaisen on tiedettävä oma tilansa sekä yksilönä että kansakuntana. On oltava perillä siitä, paljonko kello on lyönyt. Kansa saa kärsiä omien virheidensä vuoksi, se on luonnonlaki. Esivaltaa ei ole kunnioitettu lakien säätämällä tavalla, eikä esivalta ole toiminut Jumalan käskyjen mukaisesti. Maa on tullut täyteen väkivaltaa, eikä siitä näytä tulevan loppua. Korota äänesi ja huuda, älä pidätä.
Herra asettaa tienviittoja ja merkkejä, että he heräisivät huomaamaan, minne ovat menossa. Täyttä vauhtia kulkevasta junasta ei voi poistua, ennen kuin se seuraavan kerran pysähtyy, mutta silloin on syytä olla valppaana. Herra antaa pysähdys- ja poistumismerkin sekä uuden lähtömerkin kaikille junille. Risteysasemat ovat erityisen tärkeitä alueita. Vääriä virkailijoita ja junaantempaajia on liikkeellä, mutta pitäköön kukin päämäärän kirkkaana mielessään.
Tutkikaa vaellustanne. Rukoilkaa syntejänne anteeksi, sillä niistä ette pääse täysin eroon tässä maailmanajassa. Pyhityksenne on sitä, että näkökyky lisääntyy eikä vähene. Ei sokea voi sokeaa taluttaa, siksi erityisesti taluttajien on pidettävä huoli, etteivät eksy.
Armahduksen matkalippu on pääsynä siihen kulkuneuvoon, joka kulkee rataansa myöten viivyttelemättä ja ilman turhia pysähdyksiä. Jeesuksen veri näyttää suunnan ja antaa selvyyden. Älkää tekään viivytelkö matkareittiä harkitessanne. Herran lähettiläät puhuvat Hänen asiaansa selkein, Pyhän Hengen kirkastamin sanoin, eikä käsitteitä sekoiteta tämän maailman opeilla. Opettajan tutee myös hänen oppilaistaan.
Suuri oppi ei ole tehnyt heitä suuriksi, vaan on tehnyt heistä palvelijoita. Eivät he suureen ääneen myyskentele Kristusta, vaan tahtovat kirkastaa Häntä omilla teoillaan, jotka Hän on edeltä valmistanut. Raamatun ilmoitus on kaikki kaikessa, eikä sitä jätetä syrjään miltään osin.
Herran sana Raamatussa on ainoa, mikä kestää ikuisesti. Hänen sanansa ei koskaan katoa.
