”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.” Joh. 14: 9
Hän näytti ihmisille, millainen Isä Jumala on. Hän on myös sanonut olevansa yhtä Isän kanssa: ”Minä ja Isä olemme yhtä.” Joh. 10: 30
Pyhä Henki kuuluu samaan erottamattomaan kokonaisuuteen. Kolmiyhteinen Jumala on yksi ja sama Persoona.
Puhuessaan Jeesuksesta Raamattu kertoo paljon siitä, millainen Jumala on. Olisiko helpompaa uskoa, jos olisi elänyt tuota aikaa, jolloin Jeesus vaelsi Ihmisenä ihmisten keskellä? – Eivät silloinkaan kaikki uskoneet, ainoastaan läheisimmät saivat tietää ja todella ymmärtää, että Jeesus on Jumala. Heillekään se ei aluksi ollut helppoa.
Kaikki mitä Raamatussa on, on kirjoitettu meillekin opiksi ja vakuudeksi. Miksi emme jo Raamatun perusteella uskoisi häneen? Jos alamme uskoa, ei hän jätä meitä tietämättömiksi olemassaolostaan ja läheisyydestään, vaan vastaa ennemmin tai myöhemmin. Hän myös jätti meille esikuvan, että voisimme seurata hänen jalanjälkiään ja ymmärtäisimme paremmin elämämme vaiheita. 1. Piet. 2: 21
3569 Täksi päiväksi:
