Tarjolla jokaiselle

Ja Elia astui kaiken kansan eteen ja sanoi: ”Kuinka kauan te onnutte molemmille puolille? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä; mutta jos Baal on Jumala, seuratkaa häntä.” Eikä kansa vastannut hänelle mitään. 1. Kun. 18: 21 –

Karmel-vuoren tapahtumista on kerrottu Raamatussa. Valintakysymys on ajankohtainen kaikkien aikojen ihmisille. ”Baaleja” on monenlaisia.

Armon lapset riemuitkaa, sillä armo pysyy, riittää ja kestää. Kristus on kerran kärsinyt ja ylösnoussut, ja se uhri oli kertakaikkinen. Se on maailmanhistorian tärkein tapahtuma ja Jumalan rakkauden ainutkertainen ilmentymä. Miksi sitä on niin vaikea sisäistää? Miksi eivät ihmiset rakenna elämäänsä tällaisen rakkauden varaan? Eikö heille kelpaa Jumalan rakkaus, vaikka monet ovat nääntymässä rakkauden puutteeseen? Mistä sokeus johtuu?

Uskon maailma ei ole heille avautunut. Maailman ruhtinas toimii voimakkaasti, koska sillä on vain vähän aikaa. Moni kyllä tuntee tyhjän paikan sydämessään, mutta ei aikaakaan, kun se on jo täytetty hetkeksi jollakin toisarvoisella, mikä on vallannut mielen. Näin tapahtuu aina uudelleen, vuosikaudet. Monien  kohdalla vihollinen onnistuu elämän loppuun asti estämään totuuden henkilökohtaisen  sisäistämisen. Tämä ihminen ei ole täydellisen onnellinen, sillä Jumalan yhteyteen meidät on luotu. Siitä lukemattomat voivat omakohtaisesti kertoa ja todistaa.

Pääsiäinen ja sitä edeltävä paastonaika muistuttavat ihmistä Jeesuksen työstä maailman Vapahtajana. Tästä on puhuttu paljon Kristuksen kirkossa, mutta kuitenkaan se ei ole mennyt perille tarpeeksi hyvin. Asia koskee yhtä ihmistä kerrallaan, sillä usko ei ole kollektiivista. Ei kukaan voi uskoa toisen puolesta. Jeesus otetaan elämän Herraksi henkilökohtaisesti.

Kuinka kauan te onnutte kahteen suuntaan? Jos Herra on Jumalanne, seuratkaa Häntä. Tehkää selkeä päätös, suostukaa Jumalan lapseksi, niin saatte syntinne anteeksi ja Pyhän Hengen sinetiksi sydämeenne. Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaaksi kaikesta siitäkin, mistä muuten ette voi vapautua. Vihollisella ei silloin ole teissä enää mitään. Sen on pakko väistyä.

Onnellinen on Jumalan lapsen osa. Ei tämä tarkoita pinnallista kiiltokuvaonnea, jota maailma tavoittelee, vaan pysyvää, olosuhteista riippumatonta mielenrauhaa ja turvallisuutta. Mikään ei teitä enää saa todella epätoivoiseksi, kun toivonne on Jumalassa. Rukouksessa voitte ilmaista kiitollisuuttanne, ja kiittämisestä koituu iloa itsellennekin.

Kaikki perustuu siihen, mitä Jeesus teki. Hän antaa syntisi anteeksi ja parantaa sairautesi. Hänessä on sielun ja ruumiin terveys. Tämän sanan ei pidä syyllistää ketään näillä alueilla sairastavaa Jumalan lasta, vaan luottakoon jokainen Jumalaan. On kuitenkin paljon sellaista sairautta, joka on tarkoitettu paranemaan Jumalan käden kautta, että Hänen tekonsa tulisivat julki. Kun Jeesus kulki Ihmisen Poikana maan päällä, Hän paransi sairaita ja kaikkinaista raihnautta. Samoin on tarkoitettu tapahtumaan kautta aikojen Jeesukseen uskovien  välityksellä ja Pyhän Hengen voimalla esirukouksessa – tai omassa henkilökohtaisessa rukouksessa. Hän tahtoo teille pelkkää hyvää, joten ette kai tahdo mennä pois?

Tärkeintä on sinun sielusi pelastuminen, se että pääset Jumalan lapseksi. Siihen riittää sinun puoleltasi yksinkertainen usko, joka sekin  annetaan lahjaksi, kun pyydät sitä vaikka kuinka pienessä ja lyhyessä rukouksessa. Ei sinun tarvitse ponnistella eikä odottaa ihmeellisiä tunteita. Hän ottaa sinut vastaan sellaisenasi. Hän tekee kaiken; sinulla on vain kiittäjän osa.