”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.” Gal. 5: 1
Sinun suusi on täynnä Minun kiitostani, mutta sydämesi kantaa huolta lähimmäisistä, jotka ovat etääntyneet Jumalasta. Rukoile, ettei lanka katkea, ennen kuin se on jälleen kolmisäikeinen.
Kristuksen täyteys asuu ihmisen vajaamittaisuudessa. Henki auttaa teitä heikkoudessanne silloinkin, kun ette tiedä, kuinka tulisi rukoilla. Teillä on taivaassa suuri esirukoilija, Jeesus Kristus, joka Isän oikealla puolella rukoilee puolestanne lakkaamatta. – Rukous liittää teidät Isän yhteyteen. Saatte ilman pelkoa tulla Hänen kasvojensa eteen Jeesuksen tähden. Pitäkää huolta toisistanne ja armahtakaa lähimmäistänne, niin kuin Jumala on teitä armahtanut.
Armon tasolla teidän on mahdollista kohdata toisenne vapaudessa. Hän, Jeesus Kristus, on katkaissut synnin ja kuoleman kahleet sekä tehnyt tyhjiksi perkeleen teot. Hän on tullut etsimään kadonneita ja parantamaan sairaita. Älkää enää antako sitoa itseänne orjuuden ikeeseen, sillä vapauteen Kristus vapautti teidät.
Äsken syntynyt kappale sopii tähän aurinkoiseen aamuun. Sanoitettu loppuosa liittyi jatkoksi eilisiltaisiin hiukan haikeisiin alkupuolen säveliin, jotka poikkeuksellisesti jätin vain odottamaan ajatellen, että ehkä myöhemmin tulee sanoja. – Niin sitten tänään heräsinkin valoisaan duuriin.
