Rukousta ja kuuntelua

Älä peitä meiltä kasvojasi. Pidätä kätesi rangaistuksesta, vaikka emme ole muuta ansainneet kuin raipaniskuja ja kuoleman. Sinun hyvät lupauksesi ovat todet, ja ne virvoittavat kuivuuteensa kuihtuvan. Anna rakkauden auringon säteillä pilvettömältä taivaalta, sillä vielä on päivä. Kerran tulee loputon yö, ellemme ole Ihmisen Pojan apua vastaanottaneet.

– –

Herra on uskollinen ja sanansa mukainen. Hän on enemmän kuin risiinikasvin varjo autiomaan kuumuudessa. Herra kasvattaa maan ruohon ja kypsyttää hedelmät puihin, kullekin lajinsa mukaan. Jo siemeneen kätkeytyy niiden täydellinen kukoistus. Kristuksessa on kaikki luotu, ja Häneen kaikki palautuu, niin kuin joet laskevat mereen.

Ääretöntä rakkautta ei voi mitata, koska sille ei läydy vertauskohdetta eikä mittanuoraa. Kaikki hyvä, mitä maailmassa on, on heijastusta suuresta Rakkaudesta, joka on Jumala, Kaikkivaltias, maan ja taivaan Luoja. Hänen kauttaan on luotu kaikki, mikä oli, on ja on tuleva, ja Hänen kauttaan kaikki pysyy voimassa, kunnes tulee loppu. Silloin kestävä ja kestämätön erotetaan toisistaan. Tuli koettelee kaiken, ja tulen läpi pelastuu se, mikä onJumalasta.

Varjele se, mikä sinulle on uskottu. Jumalan aarre on tosin saviastiassa, mutta Hän on niin tahtonut. Eikö sisältö ole kuorta tärkeämpi, kuten ruumis on enemmän kuin vaatteet!

Alhaiset korotetaan ja ylhäiset alennetaan, viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi. Ihmissilmän arviointi on toinen kuin Jumalan läpivalaisu, sillä Herra katsoo sydämeen. Jumala vie teitä eteenpäin, piiskaa laumaansa, mutta rakastaa pahintakin niskurilammasta. Hän odottaa, että saisi olla teille armollinen.

Musta lammas ei aina tunnista, että sille syötäväksi osoitettu suolaruoho on sittenkin vahvistavampi ateria kuin tuoksuva heinämätäs sivummalla. Ihminenkään ei aina ymmärrä, mikä hänelle on parhaaksi, ja siksi Jumalan täytyy odottaa tai aloittaa kuritus uudestaan. Tärkeintä on pysyä Hyvän Paimenen äänen kuuluvilla, mutta vielä parempi on pyrkiä suoraan Hänen jalanjälkiinsä. Silloin monet turhat mutkat jäävät tekemättä.

”… sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa. Kurituksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?” Hepr. 12: 6 – 7

Musta lammas