Herra on Kuningas

Aikaa ei voi mitata käsitteillä, niin kuin maailmassa tehdään järjestyksen vuoksi. Aika on katoamaton yksikkö, ja se on Jumalan silmissä kokonainen ja eheä, kuin helmi, joka säteilee tulevaisuuden toivoa. Tähdet näyttävät ikuisilta, mutta nekin putoavat kerran. Silloin ei enää ole maallista aikaa.

Ennustukset ovat täyttyneet. Messias on tullut kansansa keskelle, mutta he eivät vielä näe Häntä. Jumala on sallinut tämän sokeuden tottelemattomuuden tähden. Mutta suomukset on tarkoitettu putoamaan, ja silloin he näkevät. He itkevät ainokaista Poikaa, joka riippui ristiinnaulittuna koko kansan syntien tähden. Ei tule pelastusta yhdestäkään toisesta. Kristuksen kirkkaus loistaa heidän sydämiinsä, ja he hämmästyvät suuresti. Herra saa sen kaiken aikaan.

Tulkaa ja katsokaa Herran töitä. Hän asuu kansalaistensa sydämissä. Oikeus on silloin saatettu voimaan, mutta Hän ei ole tullut tuomitsemaan, vaan pelastukseksi. Älkää tekään tuomitko toisianne, sillä silloin tuomitsette itsenne. Herra olkoon sovittelijanne suuressa ja pienessä.

Kaikki he silloin pienimmästä suurimpaan tuntevat Herran, ja koko maa on täynnä Herran tuntemusta, niin kuin vedet peittävät meren. Merensaaret odottavat Hänen opetustansa. Hänen huuliltaan lähtee neuvo, tieto ja taito.

”Herra on kuningas! Riemuitkoon maa; iloitkoot saaret, niin monta kuin niitä on.” Ps. 97: 1

Pelastus on tullut tälle huoneelle, kaikille, jotka siinä asuvat. Jokaiselle, joka ottaa Hänet vastaan, Hän antaa voiman tulla Jumalan lapseksi, niille, jotka uskovat Häneen.

Julistakaa Hänen sanojaan kaukaisessakin maassa. Herra on sama lähellä ja kaukana, eilen, tänään ja ikuisesti. Hän on kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti.

Pitäkää itsenne maailmalle kuolleina, mutta Jumalalle elävinä. Tulkitkaa oikein tämä sana ja miettikää, mitä se merkitsee. Se viittaa samalla ylösnousemisen todellisuuteen, sillä Raamattu sanoo, että kaikki Hänelle elävät. Te olette maailman keskellä, ja sinne teidät on pantu, mutta ette ole maailmasta. Tässä on ero. Siksi maailma teitä vihaa, sillä jos olisitte maailmasta, niin se teitä rakastaisi.

Minä olen tullut, että teillä olisi elämä ja yltäkylläisyys. Minä olen maailman toivo. Muuta pysyvää toivoa ei ole. Asettakaa Herraanne täysi luottamus, sillä kaikki on jo täytetty Hänessä, joka on hallituksen ja vallan pää. Maalliset tuomioistuimet, esivallat ja valtakunnat kuuluvat tähän maailmanaikaan, mutta niistä tulee loppu. Silloin Jeesus tulee Kuninkaana ja ottaa lopullisen vallan.

Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä, eikä se ole tullut nähtävällä tavalla. Silti se on todellinen, ja kansalaisuutenne on jo vahvistettu sinetillä otsaanne. Herran palvelijoiden merkki on pysyvämpi kuin antikristuksen käsileima.

Herra on teidät lunastanut orjuudesta vapauteen, ettekä enää ole synnin orjia. Saatte hyvän perinnön, koska teistä on tullut perillisiä Pojan rinnalle. Uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva.

Aiheeseen liittyvä laulu kirjasta Laululintu 1 v. 1999: