Herran rauha ja rakkaus ovat mittaamattomia aarteita kiireisille, huolten, elämän rasitusten ja sairauksien painamille ihmisille, jotka etsivät edes pientä ilon pilkahdusta pimeään yöhönsä tai hämärään päiväänsä. Herra tahtoo ravita jokaisen sielun. Ei Hän halua,että virutte tien ohessa, vaan Hän kutsuu teitä kulkemaan tietä, jonka Kristus on valmistanut.
Antakaa Jeesuksen puhdistaa itsenne ja kohottakaa päänne. Katsokaa: vainiot ovat valjenneet leikattaviksi, eikä työmiehiä ole tarpeeksi. Tulkaa mukaan. Herra auttaa alkuun ja hoitaa myös jatkon. Tapahtuu toisin kuin maallisessa työssä, jossa ihminen kuluttaa omia voimiaan. Herran työssä toimitaan Hänen vastuullaan ja Hänen antamiensa voimavarojen mukaan, jotka täydentyvät käytettäessä. Itse ette tarvitse edes työvälineitä, sillä nekin suuri Työnantajanne varustaa teille.
Kaikki tulee Herralta, taivaalliselta Isältänne. Hän on teidät luonut, ja Hänen te olette. Pitäkää Jumala pyhänä. Hänen nimensä on suuri ja kunnioitettava, ja ihmeelliset ovat Hänen tekonsa. Kun niitä katselette, älkää unohtako niiden Tekijää.
Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kanssanne. – Hän tahtoo siunata jokaisen, joka tulee Hänen luokseen. Ei ole muuta perustusta, kuin mikä pantu on: Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika, teidän Herranne. Hänet on teille annettu kaikki kaikeksi, ja hän riittää täyttämään kaikenlaisen tyhjyyden. Hän virvoittaa väsyneen sielun ja täyttää nälkäiset hyvyyksillä.
Ano, että Armon Henki täyttää./Rukoile, niin kasvonsa Hän näyttää./Pyydä, niin Hän rauhan lahjoittaa.
Miksi tahdot hautaasi vain kaivaa/etkä katso kirkkautta taivaan?/Auki aivan ovi sinne on.
Nuotti 149 löytyi kohtuullisen etsinnän jälkeen vanhoista muistiinpanoista:

Laulusivulta hakemalla nuotin voi kuunnella, ellei täällä linkki toimi.
