Ei ole sanaani Raamatussa sellaista, joka ei toteen kävisi. Aika joutuu, jolloin odotus päättyy ja pääsette uskosta näkemiseen. Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Ei tämä tarkoita sitä, että toivoittepa mitä hyvänsä, aina Herra lopulta tekee niin. Toivomuksissakin pitää mukautua Herran mielen mukaan.
On seurakuntia, joiden jäsenet tekisivät hyvin, jos myisivät sen kohteen, mitä varten säästävät, ja antaisivat ”voiteen” hinnan Minulle. Herra itse katsoo itsellensä uhrikaritsan, eikä se aina ole ihmismielen mukainen.
Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka pöyhkeilee näyistään ja on mielensä turhaan paisuttama. Yksinkertainen evankeliumin uskominen ja uskossa vastaanottaminen riittää voittopalkinnon saamiseen, ja kaikki palkitut ovat samanarvoisia. Katsokaa, miten kuulette tai luette, Herran sana on jokaiselle sama ja muuttumaton. Se on lahjomaton sana joka kestää. Ei kukaan voi ansaita minkään ylimääräisen lahjuksen tai suorituksen avulla yhtään enempää, vaan on samalla viivalla kuin muut.
Oman itsenne takia kuitenkin kehotan, että kilvoittelisitte hyvän uskonkilvoituksen saavuttaaksenne palkinnon. Älkää viipykö tai väsykö matkalla enemmän, kuin on tarpeellista. Koetelkaa, onko Jeesus Kristus teissä. Ellei ole, kutsukaa Hänet elämäänne ja antakaa Hänelle täydet valtuudet. Hän muuttaa kaiken, vaikka ette ehkä sitä näe ulospäin.
Herra on elämä ja rauha kaikille, jotka Häntä etsivät ja Häneen turvaavat. Jokainen anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Virvoituksen ajat ovat lähellä. Ottakaa Minun sanani varteen ja tehkää niiden mukaan. Tehkää Minun tekojani ja Minun sanani mukaisia tekoja, niin te löydätte rauhan elämänne kaikilla tasoilla.
Ei ole niin kuin ihmissilmä näkee tai ihmiskorva kuulee. Herra tarkkaa kaikkea maata ja ilmoittaa, mikä hyvää on. Hän puhuu teidän sydämillenne vuoteellanne yön hiljaisuudessa. Ei jokainen, joka sanoo Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Kuuliaisuutta Minä tahdon enemmän kuin uhria. Ei ole tästä yhtään poikkeusta. Minä olen pyhä Jumala, ja sellaisena minut myös pitäkää.
Herran pelko on viisauden alku. Maailman viisaus panee paulan, sillä se on usein riivaajien viisautta. Kysykää Minulta, niin vastaan teille.
Miksi te huudatte minulle: ”Herra, Herra!” ettekä tee, mitä minä sanon? Luukas 6:46
