Jumalan suunnitelma

Jumalan suunnitelmasta on kerrottava rakkauden suodattamin sanoin. Rakkaus on Jumalan toimissa kaiken ydin. Hänen suunnitelmassaan on otettu huomioon kaikki ihmiset. Jokaisella on paikkansa. Maailmaan ei ole syntynyt ainoatakaan Jumalan sallimatta. Valtakunnan evankeliumi on rakkauden sanoma, ja sitä tulee julistaa rakkaudella eikä tuomion korostuksin.

Herra on pitkämielinen vielä nukkuviakin kohtaan. Hän tahtoo herättää kaikkein unisimmankin huutamalla hänen korvaansa: Jo on aika unesta nousta, sinä väsynyt lapsi. Syntisi ovat sinut väsyttäneet, vaikka et tajua, että niistä uupumus johtuu. ”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 6: 23) Ainoastaan synti voi erottaa Jumalasta, mutta hän on valmistanut yhteyden tien, joka on aina auki, ja se on armo.

Armo perustuu ristiin, joka Golgatalle pystytettiin Jeesusta varten. Hänet ripustettiin siihen kahden pahantekijän väliin, vaikka hän oli puhtain olento, jota maa on koskaan päällään kantanut tai tulee kantamaan. Hänen verensä vuoti siksi, että meillä olisi rauha hänen haavoissaan. Älä revi niitä uudelleen auki sillä, että torjut veren armon, vaan ota armo vastaan. Kadu syntejäsi, tee parannus ja usko evankeliumi. Ota se vastaan aivan yksinkertaisesti, sillä sinulta ei vaadita mitään muuta kuin tietoinen vastaanottaminen. Jumala on tehnyt ja tekee kaiken muun. Hän antaa sinulle voiman tulla omaksi lapsekseen. Raamatussa se on ilmaistu näin: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.” (Joh. 1.12) Sellainen on Jumalan suunnitelma.

Vihollisella on myös omat hankkeensa, mutta niistä ei Jumalan omien tarvitse murehtia. Hyödyllistä on kuitenkin tietää pahan ilmenemismuodoista. Näitä ei voi olla havaitsematta joka aika ympärillään, sillä vihollinen kulkee ympäriinsä kuin kiljuva jalopeura etsien kenet saisi niellä. Erityisesti se tahtoo hyökätä Jumalan omia vastaan ja aiheuttaa kaikenlaista harmia, huolta ja sekaannusta, ellei olla valppaita ja pysytä veren armossa. Se on syyttäjä ja valehtelija alusta asti, kaiken valheen isä, ja tahtoo eksyttää jopa valitutkin. Se on antikristuksen henki, joka jo on maailmassa. Mutta: ”Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa.” 2. Ms. 14: 14

Jumalan maailmansuunnitelman yksityiskohdat löytyvät Raamatusta jokaiselle, joka niitä tahtoo tutkia. Viisaus lisääntyy, ja Pyhä Henki antaa lukijalle ymmärrystä käsittää kirjoituksia. Tämä on järjestys: lue, niin ymmärrät. Voisiko se enää olla loogisempaa. Lue Herran aapinen kannesta kanteen, niin saat viisauden aarteen. Raamattu on viisauden kirja. Pyhä Henki on sen kirjoittanut Jumalan johdatuksesta ihmiskäsien kautta. Se on siis Jumalan työtä alusta loppuun. Ihminen on suorittanut vain silmin havaittavan ja käsin kosketeltavan työn, niin että Raamattu on tullut aineelliseen muotoon.

”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.” (Joh. 1: 14). Ruumiin Isä valmisti Pojalle. Hän sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana – – . Lue uskontunnustuksesi ja ajattele, mitä se sisältää. Siinä on pähkinänkuoressa uskon sisältö, jota on terveellistä kerrata ääneenkin lausuen. Näin tapahtuu tänäänkin jumalanpalveluksessa. Kaikki on sinua varten, myös seurakuntayhteys.

Herra, armahda minua vaivaista syntistä. Ei tämä rukous ole liian alhaalta lausuttu, sillä jokainen on suuri syntinen ja ilman ansaitsematonta armoa hänen palkkansa olisi kuolema. Näe siis oma asemasi, mutta näe myös henkesi silmillä, mihin Kristus sinut korottaa. Hänellä on sinua kohtaan rauhan eikä turmion ajatukset, ja laupeutta hän sinulta odottaa muita kohtaan. Sinä voit antaa anteeksi, koska hän on ensin sinulle anteeksi antanut. Tällainen on Jumalan valtakunnassa käyttäytymissääntö. Tee muille se, minkä tahtoisit itsellesi tehtävän, mutta tee se pyyteettömästi, sillä muuten tämä ei toimi. Rakkaus rakentaa, mutta viha vie kaiken mennessään, niin ettei kiveäkään jää jäljelle uljaasta rakennuksesta. Molemmista näette esimerkkejä tämän päivän maailmassa.

Herra puhuu tavalla tai toisella. He eivät sitä vain havaitse tai tunnusta, sillä he ovat syntiensä sokaisemia. Sana synti on heille ikään kuin punainen vaate härkätaistelussa. He eivät siedä sen mainitsemista, vaan selittävät kaiken oman psykologiansa mukaan. Mutta tämänkin tieteen piirissä Jumalalla on omat vartijansa, joiden tehtävänä on vilpitön totuuden esilletuominen.

Mikään inhimillinen ei ole Jumalalle vierasta, sillä ihminen on hänen kättensä luomus. Ihmisen ruumis, sielu ja henki ovat yksi kokonaisuus, Jumalan kuvaksi tarkoitettu. Eikö Jumala itse parhaiten tunne hänen sielunelämänsä lainalaisuudet. Häneltä saa parhaat neuvot myös tämän alueen ongelmiin. Kysykää häneltä. Hän vastaa suoraan rukouksiin sekä myös käyttämiensä ammatti-ihmisten kautta. Näitä hänellä on kaikissa ammateissa, ja usein Jumala toimiikin ihmisten välityksellä. Se on yksi hänen toimintatavoistaan, mutta hän ei ole kaavamainen.

Hoitakoon kukin jokapäiväisen työnsä parhaalla mahdollisella tavalla, sillä työ on Herran palvelemista. Hän on työsi sinulle antanut. Vaikka se tuntuisi vaikealta tai ikävältä, häneltä tulee voima kaikkeen työhön, ja työhösi sisältyy siunaus. Saat palvella sekä Jumalaa että ihmisiä etkä jää palkkaasi vaille.

”Sillä Herran silmät tarkkaavat kaikkea maata, että hän voimakkaasti auttaisi niitä, jotka ovat ehyellä sydämellä antautuneet hänelle.” (2. Aikakirja 16: 9). Rukoile ja tee työtä. Siten olet parhaiten osaltasi toteuttamassa Jumalan maailmansuunnitelmaa, joka on rakkaudellinen suunnitelma. Näin Jumalan valtakunta voi tulla yhä useammille todellisuudeksi ja rukous ”tulkoon sinun valtakuntasi” saa vastauksen.