Siunatkaa heitä

”Pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin.” Hepr. 10:23-24 Ole uskollinen omalla paikallasi, niin juuresi vahvistuvat ja elinvoimasi karttuu. Kuuntelijan osa on epäkiitollinen, ja vartija joutuu valvomaan yöpimeässä. Petojen äänet pysyvät loitolla, eikä vartija valvo turhaan Jumalan rakennustyömaalla. Saat vartioida Jumalan …

Aikojen vaihteluissa

Taivaanvalotkin vaihtuvat kukin vuorollaan. Aurinko on luotu valaisemaan päivää, ja yöllä ovat vuorossa kuu ja tähdet. Maassa, avaruudessa ja koko universumissa kaikella on paikkansa ja tehtävänsä toimia tarkoituksenmukaisesti. Näin tapahtuu sekä suuressa että pienessä mittakaavassa, pienintä atomin hiukkasta myöten. Erilaisten ajanjaksojen vaihtelun huomaa historian kulussa, kokee nykyisyydessä ja aavistaa tulevaisuudessa. Omaan nykyisyyteensä ihminen voi vaikuttaa …

Hiljainen todistaja

Jos sateenkin jälkeen hämärää on ja pilvet taivasta peittää, on Jumalan armo muuttumaton. Hän mereen syntini heittää. Edellinen ”värssy” syntyi välittömästi lukiessani tämän päivän annokseeni kuuluvaa Saarnaajan kirjan 12. lukua. Sen kehotuksena on, että ihminen muistaisi Luojaansa. Raamatun tarjoama alkuperäinen ateria on ensisijainen. Tänäänkin on oikea aika ja paikka ottaa se vastaan. Toivottavasti lukija ei …

Erilaiset työt

Jokaisella on oma paikkansa ja pienilläkin askareilla arvonsa. Uskollisuus vähässä riittää, eikä työ useinkaan ole helppoa. Palkka tai palaute eivät saisi merkitä mitään. Tiedämme, kuka on kasvun antaja. ”Sillä niinkuin maa tuottaa kasvunsa ja niinkuin kasvitarha saa siemenkylvönsä versomaan, niin saattaa Herra, Herra versomaan vanhurskauden ja kiitoksen kaikkien kansojen nähden.” Jes. 61: 11 ”Katsokaa tuonne! …

Huoneessasi tänään

”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.” Virrestä 600 Hyvyyden voiman ja pahan vallan ympärillämme koemme todellisina myös henkilökohtaisesti. Joskus ylivoimaiselta ja hallitsemattomaltakin tuntuvaa pahuutta vastaan on olemassa muuri ja turvakallio, josta Raamattu kertoo. ”Hyvyyden voiman” todellisuutta eivät ihmisen omat vaikeatkaan tunteet poista, vaikka hän ei jaksaisi ”kiivetä kalliolle” ja tuskin aina jaksaa …