Suorat ja mutkaiset matkat

Täällä alhaalla riittää, jos näkee elämää askeleen tai pari kerrallaan eteenpäin. Suunnitella voi, mutta toteutuminen ei ole niinkään varmaa. Taaksensa kun katsoo, saattaa joskus hahmottaa elämän ja johdatuksen tietä paremmin kuin tulevaisuutta kohti rämmittävää kinttupolkua. Mutkillakin on ollut oma tärkeä merkityksensä.

Varastoa selatessa tuli käteen myös linkistä aukeava ”Suorat tiet”. Sen syntyvaihe on poikkeuksellisen selvästi muistissa – läheskään kaikista vastaavista tilanteista ei ole muistijälkeä.

Lukuvuosi 1993 – 94 vaati paljon voimia. Äitini elämän viimeinen vuosi ja omaishoitajuus työn ohella ei juuri jättänyt tilaa muuhun. Tuntui että olisi pitänyt olla samanaikaisesti 2 – 3 paikassa. Välttämätöntä oli päästä lähes päivittäin hölkkäämään pururadalle.

Muistan tuon illan v. 1993, kun kyseinen laulu alkoi syntyä siellä lenkkipolulla, joka kulki rinteitä ylös ja alas. Kotona kirjoitin nuotin ja sanat paperille – sieltä ne nyt löytyivät. Ehkäpä tämä laulu silloin hiukan selkeytti näköalojani, ainakin sävel on selvää duuria. Nyt halusin kirjoittaa sen soitettavaksi torvella.

Raamatussa on monia tieaiheeseen liittyviä totuuksia, tässä joitakin:

”Kaikille vuorilleni minä teen teitä, minun valtatieni kulkevat korkealla.” Jes. 49: 11

”- – Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia.” Saarn. 7: 30

(Ajankohtaisista ajankohtaisin tuli vastaan juuri äsken:)

”Ja Herra, sinun Jumalasi, ilmoittakoon meille, mitä tietä meidän on kuljettava, ja mitä meidän on tehtävä.” Jer. 42: 3

473 Suorat tiet:

 

Suorat tiet