Lakastunut kukka

Olet kuin lakastunut kukka, joka kaipaa sadetta voidakseen kohottaa terälehtensä aurinkoon. Voima on paennut sen varresta, ja terä riippuu kohti maata. Tai olet kuin lintu, jonka siivet eivät kanna, ennen kuin se saa levätä oksan varjossa. Vasta sitten se jaksaa aloittaa uuden liverryksen.

Voimasi on vähäinen, ja vielä vähäisemmäksi se tulee, ennen kuin huomaat, että itselläsi ei ole mitään. Ihminen on vaivan lapsi. Monenlaista hän ahkeroi ja luulee olevansa hyödyllinen, mutta se on turhan tavoittelua, jos hän toimii lihan käsivarsin. Ajallisesti tämä tosin voi olla hyväksi, mutta ikuisuuden tulta ihmistyö ei kestä, vaan sukupolvienkin saavutukset palavat hetkessä poroksi.

Tämä on kovaa puhetta, mutta sen tarkoitus on saada teidät punnitsemaan kultaa saven sijasta. Näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. Tavoitelkaa sitä pysyvää, mikä kestää, ja kootkaa aarteita taivaaseen.

Herra osoittaa iankaikkisen tie, ja se on Jeesus Kristus. Hän on teidän puolestanne tehnyt kaiken, eikä pelastuksenne kaipaa kuin kädenojennuksen. Hän vetää hukkuvan syvistä vesistä ja nostaa hänet turvakalliolle. Golgata on se paikka, missä viaton veri vuoti syntiseen maahan, mutta yksikään pisara ei vuotanut hukkaan. Kaikki on talletettu teitä varten, että saisitte elää. Hän hankki teille voiton riemun.

Vahvistu siitä armosta, joka ylitsesi vuotaa. Saat olla hänen voimavirtansa kanavana, ja siitä johtuu tämä tyhjentyminen inhimillisestä voimasta. Hänen voimansa tulee täydelliseksi vasta suurimmassa heikkoudessa. Herra tahtoo opettaa konkreettisesti niitä lainalaisuuksia, joita hengelliseen työhön ja sodankäyntiin sisältyy.

Kaikki hyvä vaatii uhrauksia, eikä mikään kestävä synny ilman vaivaa. Kuuma ahjo on käytössä jokaisen kohdalla, joka on Herran työmieheksi merkitty. Siksi on monia, jotka kääntyvät pois, kun hiilet alkavat hehkua kipeää tehden.

Hän tahtoo rohkaista teitä. Kysymys ei ole mistään täysin sietämättömästä olotilasta. Uskon kautta voitte kestää sen, mikä kestettäväksi tulee. Olette Herran sotilaita, ja teillä on tarpeellinen määrä hengellistä varustusta ja näkökykyä. Näitä lisätään sitä mukaa, kuin taistelu etenee. Kaikki on suurta armoa.

Puhaltakaa pasunaan Siionissa ja julistakaa pyhä paasto, että voisitte vastaanottaa kaiken sen voiman ja viisauden, minkä Herra katsoo hyväksi vuodattaa tätä palvelutehtävää varten. Älkää sulkeko käsiänne, vaan avatkaa ne kokonaan täysin tyhjinä siunauksen sateen alle. Sateen kohina kuuluu jo, ja se lähestyy. Huomenna on Herran päivä.