Hän näkee

Herra katsoo palvelijainsa puoleen heidän ahdistuksissaan ja tahtoo antaa levon omasta yrittämisestä. Hän on kanssanne yön pimeydessä ja päivän valkeudessa ja voi kaiken muuttaa. Hän ohjaa teitä silloinkin, kun tieten tai tietämättänne olette Häntä paossa.

Ette kuitenkaan voi kätkeytyä Jumalan silmiltä. Keritin purolla hän ruokki Eliaa kaarneiden nokasta. Näin Hän saattaa viedä teidätkin yksinäisyyteen, että oppisitte tuntemaan sanan voiman, kun muu on otettu pois. Hän elättää teitä nälän aikana.

Ihmistyö jää vajavaiseksi, mutta Jumala voi vaikuttaa kaiken, minkä tahtoo. Älkää päästäkö niitä siteitä katkeamaan, jotka Herra tahtoo vahvistaa. –  Ei ole väärin rukoilla oikeudenmukaisuuden toteutumista. Ihmisellä ei ole oikeutta tuomita, mutta älkää pelätkö rangaistuksen ankaruutta kenenkään kohdalla, sillä Herra kutsuu, ennen kuin rankaisee. Ei Hän polta tulessa muuta kuin kuonan. Se, mikä jää jäljelle, on entistä arvokkaampaa.

Ette voi useinkaan kantaa kuormaa toisen puolesta muuten kuin rukouskuormana. Antakaa Herran käteen se asia, mikä on mielessänne.

Linkistä aukeavan nuotin sanat näkyvät ensin selvemmin tässä:

Hän näkee kaiken