Herra avaa ja sulkee

On tarkoitus näyttää asiat monessa eri valossa ja puvussa, ennen kuin työ voi todella alkaa. Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomista että tekemistä, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.

Raivaa itsellesi tie ohdakkeiden keskelle. Saat nähdä, kuinka ne taipuvat askeltesi alla eikä yksikään niistä pääse haavoittamaan vaarallisesti. Ole niin kuin uudisasukas erämaassa. Raivaa ensin itsellesi elinkelpoinen alue sitkeästi ja vastuksia pelkäämättä. Sen jälkeen on aika harkita, mitä voi tehdä ympäristössä. Herra tahtoo huolehtia jokaisesta yksilöstä henkilökohtaisesti, itseäsi unohtamatta.

On tärkeää, että kasvi pääsee juurtumaan uuteen istutuspaikkaan, ennen kuin hedelmiä voi odottaa. Älä vaadi itseltäsi enempää, kuin sinun taivaallinen Isäsikään edellyttää. Hän tuntee voimavarasi paremmin kuin sinä. Tarvitaan juurtumis-, kasvu- ja lepoaikaa. Ei jatkuvasti tarvitse olla kulkemassa täyttä vauhtia eteenpäin. Ei purjevenekään pääse etenemään, ellei Luoja anna tuulta, eikä auto kulje ilman polttoainetta.

Kaiken saat Luojaltasi silloin, kun Hän katsoo hyväksi lisätä vauhtia asioiden kulkuun. Itsessäsi et paljon voi, mutta Luota Herraan. Olkoon sinulla rauha tässä paikassa. Ei mitään avaudu, ellei Herra itse avaa. Monet ovet ovat ruostuneet melkein irrottamattomasti, mutta Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Hän voi kulkea lukkojenkin läpi.

Riipu kiinni Jumalan sanassa ja etsi siitä ravintosi. Se on alkuperäistä maitoa ja leipää, ja sitä on aina saatavilla, kun huolehdit myös matkavarastosta.

Kuulkaa Minua, niin saatte elää. Herra vaikuttaa teissä Pyhän Hengen voiman kautta tahtomansa hedelmän. Itse ette voi niitä kehittää. Ei oksa voi päättää, milloin on hedelmien aika, vaan ensin puhkeavat lehdet ja sitten tulevat nuput. Kukkiva puu on kyllä kaunis katsella, mutta oksien varsinainen tarkoitus ei vielä siinä toteudu.

Odottakaa suuria Herralta ja pitäkää Hänet suurena sydämessänne. Odottakaa vuoteillanne ja olkaa hiljaa. Olkaa kärsivällisiä silloinkin, kun mitään ei vielä näy. Te ette tiedä, miten siemen mullan alla itää.

Toivoa on