Jäseninä Kristuksen ruumiissa

”Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.” Hebr. 12: 1 – 2

Ole valmis suostumaan siihen tehtävään, jonka sinulle osoitan, Aabrahamin tavoin uskon kuuliaisuudessa. Sinulle on varattu helminauha, jonka jokainen helmi säteilee Herran kirkkautta. Ne ovat päiviä, yhteen liitettyinä rukousnauhaan. Kuten helmet soljuvat rukoilijan sormista toinen toisensa perästä, niin päiväsi ovat Jumalan kädessä, eikä yksikään niistä ole turha, vaan vie päämäärää kohti.

Kaikki tähtää yhteen ja samaan: Kristuksen ruumiin kirkastamiseen. Lupausten päivä antaa odottaa itseänsä. Silloin te näette Minut kasvoista kasvoihin, ja jokainen ruumiini jäsen on Herrassa täydellinen, harjoituksen karaisema. Niin kuin urheilijalla jäsenten, lihasten ja hermojen koordinaatio on huippuunsa kehittynyt, niin toimivat silloin Minun ruumiini jäsenet.

Saatte syödä myös hedelmiä, jotka eivät ole yksinomaan maukkaita. Ne karvastelevat suussanne kuten raa’at öljymarjat, mutta ne ovat ravitsevampia kuin muut ruokalajit. Herra ei luotujaan hylkää. Ottakaa Minun omastani ja antakaa niille, jotka Herra kutsuu. Hän on uskollinen ja totinen Jumala, suuri armossa ja rakkaudessa. Siunaan niitä, joita te siunaatte. Vuodatan Henkeni öljyä teihin sitä varten, että saatte olla täyttämässä suitsevia ja kokonaan tyhjenneitä lamppuja Minun nimeni kunniaksi.

Merkitse nimi muistiin. Se on otsaani kirjoitettu piikkikruunun alle veripisaroiden viereen: Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten Kuningas, Kristus, Isän Jumalan ainoa Poika, joka kärsi ristillä pahantekijän kuoleman ihmiskunnan syntien tähden. Siinä teossa on ihmisten lunastus, yhden kerrallaan, yksilöllisesti. Tulkaa turvallisesti luokseni, niin katson teidän sydämenne läpi. Niin kuin miekka lävisti ristin juurella seisovan äitini sydämen, niin teidän syntinne ovat lävistäneet Minun kylkeni, niin että sieltä vuoti verta ja vettä. Mutta kuolemasta tuli voitto!

Älkää enää Minulle murhetta tuottako, sillä kaikki on täytetty ristillä, teidän elämäksenne. Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla, mutta saavat lahjaksi autuuden, iankaikkisen elämän Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on sinun Vapahtajasi. Nämä ovat sinulle tuttuja sanoja, mutta kuulet ne uudella tavalla, kun synnyt uudelleen Pyhän Hengen kautta. Korvasi ovat avautuneet todella kuuntelemaan eikä vain kuulemaan. Kuuntele siis, mitä sanon:

Sinä olet Minulle rakas ihmislasten joukossa. Tule ja seuraa Minua. Ole opetuslapseni, tapahtui mitä tapahtui. Älä katso taaksesi, sillä sen, joka laskee kätensä auraan, on katsottava eteenpäin, että vaosta tulee suora. Kynnettävää peltoa on paljon, saati työtä sitten, kun vilja nousee, kypsyy ja valmistuu korjattavaksi. Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Pysy Minun elopellollani, eikä sinulta leipä lopu. Elämän leipää riittää kaikille lapsille, mutta tarvitaan ihmiskäsiä kylvämään, leikkaamaan ja tarjolla pitämään.

Kutsun sinua, kutsu sinä puolestasi muita. Kerro heille se, mitä olet nähnyt ja kuullut. Joku heistä kuulee parhaiten juuri sinun kauttasi. Jokaista ääntä tarvitaan kutsuani kuuluttamaan. Älä väheksy vähäisintäkään lausetta, sanaa tai tavua, joka mainitaan Jeesuksen nimessä, Hänen kunniakseen. Siinä on ihmiselle itselleenkin paras kunnia.

Linkistä aukeava laulu on mukana Laululintu-sarjan  kirjassa Silta:

Lamppu