”Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut;… ” Matt. 6: 5 – 34
Raamattuun kirjoitetun rukouksen ovat isät saaneet suoraan Jumalalta, ja sukupolvesta toiseen siunaus on vaikuttanut tämän rukouksen myötä. Ja aivan kuten viinirypäleen siemenessä on toivo, samoin älköön unohdettako Jumalan siunausta, joka välittyy vanhasta rukouksesta. Herra on niin tahtonut.
Isä meidän -rukouksen Jeesus opetti pyynnöstä opetuslapsille. Niin kuin jyvät erottuvat akanoiden joukosta, niin erottuu Isä meidän -rukous tyhjän hokemisista, jotka eivät nouse kattoa korkeammalle. Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa… jne. Täytän teidän tarpeenne yksityiskohtia myöten, sillä Herra ei kitsastele.
Ole rohkea tunnustamaan Hänen apuaan ja uskollisuuttaan. Vähäinenkin kylvö siunataan, sillä sanan siemen on elävä eikä se peltoon kätkettynä voi muuta kuin itää ja kasvaa luonnonlakien mukaisesti. Minne Herran sanaa on kylvetty, siellä orastaa uusi toivo. Tällaisia kylvöruutuja on odottamattomissakin paikoissa silmänkantamattomiin saakka. Älkää siis heittäkö toivoanne toivottomissakaan tilanteissa, sillä te ette näe Herran mahdollisuuksia likinäköisillä silmillänne. Herra antaa avun ja lohdutuksen niille, jotka sitä tarvitsevat – ja tarvitsevia riittää. Viekää sanaa eteenpäin, sillä kehotus kuuluu: Tehkää tiet tasaisiksi Hänen jalkojensa käydä. Herra on lähellä.
”Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme.” Jes. 40: 3
En teidän rukouksianne hylkää, vaan kuulen ne kaikki. Huutakaa vain puoleeni näiden puolesta, joiden esirukoilijoiksi teidät on pantu. Kuunnelkaa myös, mitä Minä tahdon heille sanoa. Saatte olla sananvälittäjiä kaksisuuntaisesti, ja niin kuin puhelinliittymä yhdistää ja katkaisee, niin olkaa tekin herkkiä oikeille signaaleille oikealla hetkellä. Kun Jumala ja ihminen kohtaavat toisensa, niin siinä syntyy voimavaraus, jota ei voi rinnastaa mihinkään maalliseen sähkönpurkaukseen, ei edes salamaniskuun. Kuitenkaan Herran oma ei vahingoitu toimiessaan ikään kuin muuntajana maallisen ja taivaallisen välissä. Tämä on mahdollista vain Herran avulla, joka sulki jalopeurain kidat Danielin edessä. Samoin Danielin toverit selviytyivät kärventymättöminä tulisesta pätsistä, sillä itse Herra käyskenteli heidän kanssaan kuumuudessa liekkien keskellä (Dan. 3: 25).
”Ja kun Daniel oli otettu ylös luolasta, ei hänessä havaittu mitään vammaa; sillä hän oli turvannut Jumalaansa.” Dan. 6: 23
Rubensin maalaus Daniel jalopeurain luolassa
Niin Minä olen tänäänkin teidän keskellänne siinä kuumuudessa, jonka astemäärä voi inhimillisesti olla sietämätön, mutta joka kuitenkin on kestettävissä Herran voitelun turvin. Ihmeiden Jumala toimii myös teidän kauttanne ja teissä, te epäuskoiset ja hitaat sydämeltä käsittämään Jumalan voimaa, joka on heikoissa väkevä mutta vahvoissa heikko.
Kohottakaa riemuhuuto Herralle, teidän Jumalallenne. Ylistäkää Häntä kiitosvirsillä ja -lauluilla, kielillä ja koskettimilla, kaikilla soittimilla, joista ääni lähtee Herran kunniaksi. Herra asuu kansansa kiitoksessa, jota ei tarvitse varoen vaimentaa, vaikka toki äänetönkin ylistys on Herralle otollista.
Isään aina luottaa saan, nro 3395:
