”Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.” 1. Kor. 13: 12
Maailmassa on paljon kaunistakin nähtävää. Suomalaisen ei tarvitse kauaksi kulkea, kun jo pääsee kesäisenä tai syksyisenä päivänä ihailemaan järven pintaa, johon avaruus heijastuu – olkoon taivaalla pilviä tai ei.
Taivaasta ja ikuisuudesta ihminen ei kovin paljon ymmärrä, näkee vain kuin kuvastimesta. Kaikki tarpeellinen tieto on kuitenkin ilmoitettu, ja perustotuudet on mahdollista tutkia ja kenties omaksua.
Laulun Taivaan varjo sanat voi käsittää täysin konkreettisesti tai sitten ns. hengellistäen. Miten vain, mutta toivon että kokonaisuudesta heijastuu jonkinlainen valonväläys. – Soitan näitä pianolla, joten silloin sävelmät ovat elävämpiä kuin nämä koneversiot. Ehkäpä joku joskus näitä nuotteja soitteleekin – tai laulaa.
Linkki Taivaan varjo
