Pitäkää se mikä hyvää on

”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” Room. 3: 23

Jumalan aallot vyöryvät maan yli hukuttaen sen, mikä ei kestä, mutta tehden maan hedelmälliseksi, niin että se kantaa satoa ikuiseen elämään. Arvokkain hedelmä on rakkaus, sillä sitä ilman ei mikään muukaan kasva Luojan tarkoittamalla tavalla.

Rukoilkaa, että saisitte viisaan sydämen, niin että osaisitte tehdä oikeita valintoja ja ratkaisuja. Jumala on luvannut antaa viisautta sitä pyytäville.

Ei ole muuta pelastavaa nimeä maan päällä ihmisille annettu kuin Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika, joka tuli ihmiseksi ihmisten keskuuteen. Hänessä on ihmisten toivo kaikissa olosuhteissa, myös sodan ja väkivallan keskellä.

Olkaa valona pimeydessä. Ei voi ylhäällä vuorella sijaiseva kaupunki pysyä katseiden ulottumattomissa, vaan kaikki, mitä siellä tapahtuu, on avointa ja paljastettua. Kulkekaa eteenpäin, kun on vielä päivä ja työtä voi tehdä. Vaeltakaa niin kauan kuin teillä on valo keskellänne. Tehkää työtä, kunnes Minä tulen.

Jeesus on Herra, ja Hänen edessään kerran kaikki polvet notkistuvat. Ylistäkää Häntä jo nyt, te Hänen palvelijansa. Yölläkin Hän saa viriämään ylistysvirret, ja silloin väsymys on poispyyhitty. Hän on teidän voimanne, ilonne ja rauhanne.

Linkki tämänaamuiseen lauluun Tuuli siipiä kantaa:

Tuuli siipiä kantaa