”Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli.” 1. Joh. 2: 6
Mahdotonta! Todella! – Mutta tuleeko tämä uskomisen/luottamisen esteeksi, ja pitääkö tämän vaatimuksen perusteella syrjäyttää elintärkeä asia ja vetäytyä pois, sulkea suunsa? Voiko ihminen kelpaamattomuudestaan huolimatta tunnustautua kristityksi edes itselleen? Kelvottomuutensahan jokainen itse tietää ja tuntee, eikä se huomaamatta jää ympäristöltäkään.
Tähän vastaa kristinuskon perusasia: Jeesuksen sovitustyö henkilökohtaisesti syntisen ihmisen puolesta. – Se ei kuitenkaan tee tyhjäksi niin sanottua kilvoittelua, sitä että Jeesuksen elämä on esikuva.
Ja ettei yllä olevasta irrallisesta raamatunjakeesta jäisi yksipuolista käsitystä, kannattaa lukea Johanneksen ensimmäisen kirjeen toinen luku kokonaan. Sieltä löytyy vapauttavia vastauksia.
Katson ristille -laulu, nro 20 vuodelta 1989: