Lahjaelämä

Jokaisella luodulla tässä maailmassa on oma polkunsa, lyhyt tai pitkä, mutta ikuisesti hän/se ei niitä täällä alhaalla tallaa, olkoonpa ihminen tai eläin. Kasvitkin – omassa lajissaan eläviä nekin – ovat ajaltaan rajallisia, joskus tosin ihmistäkin pitkäikäisempiä.

Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi – vaikeaa ainakin omakohtaisesti uskoa: ”Kun Jumala loi ihmisen, teki hän hänet Jumalan kaltaiseksi. Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi ja siunasi heidät ja antoi heille nimen ihminen, silloin kun heidät luotiin.” 1. Ms. 5: 1-2

Raamatussa sanotaan, että Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan ikuiselta kuolemalta ja kadotukselta. ”- – tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.” 1. Tim. 2: 4-6

Toistemme kohdalle emme voi asettaa kynnyksiä tai vaatimuksia siitä, millä tavalla pitää niin sanotusti tulla uskoon. Riittää että itse sen tietää – ja Luoja/Jumala aivan varmasti. Toivottavasti se jollakin tavalla voi heijastua lähimmäisiinkin päin.

Kolmiyhteinen Jumala – Isä, Poika ja Pyhä Henki – on ihme ja salaisuus, joka kertoo monipuolisuudesta. Lukemattomista mahdollisuuksista ja tavoista, joita Hän voi käyttää ihmistä lähestyessään ja pitäessään yllä elämäämme. Hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Apt. 17: 28

Pelastus Jeesuksen kautta on tarjolla jokaiselle: ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.” Ef. 2: 8-9

Turvallinen sana! Tavalla tai toisella elävä Jumala elämän varrella ihmistä kutsuu ehkä useankin kerran, puhutaan etsikkoajoista. Hän lähestyy jokaista sen kanavan kautta, jolla tavalla juuri häntä lähimmäksi pääsee. Herra tuntee meistä jokaisen, koska olemme Hänen tekoaan alusta asti:

”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” Ef. 2: 10

Siinä onkin elämälle tarkoitusta kerrakseen!  Lahja kaikkineen kannattaa ottaa vastaan. Tarkoitusta ei tarvitse etsiä kaukaa, vaan se voi löytyä yllättävän läheltäkin.

3957 Elämä kutsuu – auki on tie:

Elämä kutsuu – auki on tie

 

Original date: La 26.3.2022