”Kysykää tulevaisia minulta ja jättäkää minun haltuuni minun lapseni, minun kätteni teot.” Jes. 45: 11
Kysyessään kristityn lähimmäisen mielipidettä jostakin tärkeästä suunnitelmasta saa usein yleispätevän vastauksen, että kyllä Herra pitää omistaan huolen. Ei tarvitse vaivautua edes miettimään. Tottahan se onkin, mutta ei tee turhaksi sitä, että ihmisen kuuluu pitää huolta käytännön asioista ja päivittäisistä velvollisuuksistaan. Myös tulevaisuuteen on hyvä varustautua. Viisautta asioiden hoitamiseen on luvattu, kun sitä pyytää.
Raamatusta löytyy sekä Vanhan että Uuden testamentin puolelta isokin ”paketti” viisauteen liittyviä sanankohtia. Tässä vain yksi esimerkki Jaakobin kirjeestä:
”Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan. Mutta anokoon uskossa; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee.- -” Jaakob 1: 5 – 6
Viisauden etsimisen ei tarvitse olla epätietoisuudessa tuskailua, vaan rauhallista harkintaa. Järki on annettu käyttöä varten sekin. Ja kun vastaus löytyy, siihen sisältyy yleensä myös rauha ainakin yhtä askelta varten kerrallaan. Rohkeutta matkaan!
Herra, ohjaa meitä oikeaan. Emme konkreettisesti näe huomista pidemmälle, mutta Jumala näkee kaiken aikojen alusta niiden loppuun saakka. Me elämme tätä päivää tässä ja nyt. Kuitenkin haluamme tehdä vastuullisia suunnitelmia ja varustautua tulevien aikojen varalta sen mukaan kuin ymmärrystä on. Pyydämme viisautta Jumalalta, kuten Raamattukin kehottaa.
Totuutta silmiin katsoen, nro 3999:
