Armahtajan askelissa

Tästedes saat saaliiksi ihmisiä. Jumala tahtoo tehdä sinusta sielujen voittajan, niin että virität Hänen antamansa verkon syvään veteen.

Herra kulkee myrskyssä aaltojen päällä ja kehottaa sinua nousemaan. Ole kuin mies äläkä kylve itsesäälissä, sillä se on myrkkyä kielesi päällä. Älä ilmaise sanoillasi epäuskoa, sillä Jumala on kaikkivaltias. Heitä kaikki murheesi Hänen päälleen, sillä Hän pitää sinusta huolen. On omassa vallassasi, miten kauan vielä annat Hänen odottaa, että Hän saisi osoittaa voimansa heikkoudessa.

Sinua ei ole luotu turhaan. Jätä itsesi ja läheisesi armon sanan haltuun. Jumala on uskollinen, ja Hänen armonsa on läsnä sielläkin, missä et sitä näe. Ole itsekin armollinen. Jeesus on esikuva myös armon osoittamisessa.

Kun sinä palaat, vahvista niitä, jotka ovat kuolemaisillaan. Synnin sairaus kulkee monella eri nimellä, koska ihmiset eivät tahdo tunnustaa sairastavansa sitä. Herra tahtoo tehdä sinusta parantajan Hänen nimessään, mutta parantajan täytyy ensin itse olla parannettu. Ota sydämessäsi vastaan evankeliumin vapauttava armovoima ja usko se omakohtaisesti. Hän, Jeesus, on sinun ja lähimmäistesi Parantaja. Yksin Hänen nimessään riivaajatkin väistyvät ja sairas saa voiman nousta jaloilleen. Merkit seuraavat sananjulistusta, kuten Raamatussa kerrotaan.

Jumala osoittaa rakkauttaan ennen muuta siinä, että Hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan ihmisten keskelle. Jumala on tänään luonanne yhtä todellisesti kuin Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen aikoina. Pyhä Henki on lähetetty sitä varten, että saisitte kokea Hänen rakkautensa voimaa. Hän kirkastaa Kristusta ja tekee sanan eläväksi monin eri tavoin.

Kiittäkää siitä, että saatte olla sananpalvelijoita. Jeesus itse on elävä Sana.