Armon aurinko

”Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.” Jes. 54: 10

Armon runsaus ympäröi sinut. Pyhä Henki lepää yläpuolellasi, ja saat pitää kiinni sanan lupauksista. Jumalan armo on suurempi kuin elämä. Hän on rauha yön hiljaisuudessa ja mielen tyyneys myrskyn keskellä. Hän on valo pimeydessä ja lamppu yksinäiselle vaeltajalle.

Yön äänet ympäriltäsi ovat vaienneet, ja huuhkajan huhuilu on kaikonnut. Puiden oksat lepäävät painavina hedelmien runsaudesta, josta monet ovat saaneet ravintoa sielulleen. On tullut aika levätä ja kerätä voimia uuteen vaiheeseen.

Jumalan Henki ei kierrä kehää, vaan luo aina uutta avoimien sydämien ja alttiiden käsien kautta. Sydämen puhtaus vie lähelle Jumalaa, mutta puhdistuksen saa aikaan yksin Kristus sovintoverellään, jonka Hän ristillä vuodatti koko maailman syntien tähden. Pelastus on lähellä tämän kaupungin asukkaita, mutta esirukouksia tarvitaan jatkuvasti, että vihan siivet pysyisivät loitolla.

Jumalan vihan kiivaus kuluttaa Libanonin setrit. Syntien mittaamaton määrä täyttyy, mutta vielä on armo vastaanotettavissa, ja se on sitä yltäkylläisempi, mitä suuremmat ovat rikokset.

Jumalan kansa on hylännyt elävän veden lähteen ja saanut kaksinkertaisesti kaikista synneistänsä. Kuitenkaan Herra ei sulje armoaan Israelilta. Rukoilkaa Israelin kansan puolesta ja kantakaa heidän kuormiansa, kun he suurin joukoin lähtevät liikkeelle. Se on uusi kansainvaellus, jota ihmiskäsi ei pysty pidättämään. Joka heihin kajoaa se koskee Minun silmäterääni.

Rukoilkaa omankin kansanne puolesta ja harjoittakaa sen kaupungin menestystä, johon teidät on asetettu. Juurtukaa hyvään maahan ja kääntäkää puunne oksat sitä suurta kotkaa kohti joka kuvaa Jumalaa ja Hänen voimaansa. Älkää antako vietellä itseänne vieraan jumalan puoleen. Hän on haaskalintujen kuningas, musta pilvi auringon ympärillä, vihollisen vertauskuva. Antakaa kukkanne avautua Jumalan auringolle ja heijastakaa sitä lämpöä, joka säteilee Kristuksesta, iankaikkisesta Auringosta, josta kaikki elämä on lähtöisin.

Armon aurinko loistaa vielä koko maailmalle, mutta tulee aika, jolloin se pimenee ja verhoutuu mustaan säkkiin. Silloin on armon aika päättynyt aikä parannuksentekoon ole enää mahdollisuutta. Älkää antako päivänne muuttua yöksi. Nyt Herra kutsuu ja on lähellä. Ottakaa kiinni tästä hetkestä älkääkä paaduttako sydäntänne. Etsikkoaikanne voi mennä ohi, ettekä enää kuule Jumalan kutsua.

Vastaa Hänelle myöntävästi!