Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: ”Jeesus …
Kristityn kiusauksista
Tänään tuli vastaan luku Hepr. 4 ja siitä nousi pikaisesti käytännön ajatuksia. En mieti enempää, kuuluvatko tälle sivulle vai eivät, sillä ainakin omakohtaisesti tarvitsen nöyrtymistä tuossa puhuttelussa. Israelin kansa harhaili erämaassa 40 vuotta. Kaikki eivät kuitenkaan päässeet perille tottelemattomuuden tähden, vaikka lupaus päästä lepoon oli heille annettu ja voimassa. Tässä on varoittava esimerkki myös nykypäivän …
Kiusatulle
Mikä sinä luulet olevasi Jumalan asialla? Savu olet, joka hetkessä haihtuu, tai laulu, joka raukeaa tyhjiin. Kukaan ei näe jälkiäsi, kun ne ovat peittyneet lumeen ja uusi kevät on sulattanut ne pois. Mutta Herra ei kiellä armoaan sitä etsiviltä! Olet päässyt armon vaikutuspiiriin jo kasteessa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Hänen nimensä on turvanasi …
Aika
”Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen.” Ps. 39: 5 Aika on kuin eteenpäin kulkeva virta. Ihminen ui ajan virrassa, mutta ei hallitse sitä. Hänet on ajallisuuteen kutsuttu tahtomattaan. Elämän varrella vähitellen toivottavasti selviää, kuka on kutsun – elämän lahjan – antanut. Ajan virran varrella on maamerkkejä, opasteita, jotka auttavat mittaamaan aikaa …
Hän luo uutta
”Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta”, sanoo Saarnaaja (Saarn. 1: 2) ja on inhimillisessä viisaudessaan paljolti oikeassa. Mutta sanonta koskee vain niitä asioita, joista se on lausuttu. Hän ei ole jättänyt sinua yksin ajatustesi keskelle. Herran omaksi otettu älköön kantako turhautunutta mieltä älköönkä niin kiintykö maailman turhuuteen, että hänen elämänkatsomuksensa järkkyisi, kun hän huomaa olevansa tomua. …
