”Minä olen ovi. Kuka ikinä tulee sisälle minun kauttani, hän pelastuu. Hän käy sisälle ja ulos ja löytää laitumen.” Joh. 10: 9
Tänä aamuna herätessäni näin unen, josta jäi hyvä ja iloinen mieli ja joka kertoi tärkeistä asioista. Yritän kertoa lyhyesti, vaikka mukaan tulee epäoleellisia taustatietoja.
Käynnissä oli muutto, yksi niistä tapahtui henkilökohtaisessa elämässäni vuonna 1973. Mukana oli silloin auttamassa eräs tuntemani henkilö, ei erityisen läheinen tuttava. Nyt tässä unessa tuo sama henkilö touhusi suurta muuttoa. Hän oli pakannut valtavan määrän Raamattuja pienehköihin pahvilaatikoihin lähetettäväksi ympäri maailmaa. Yhden laatikon olin minäkin saanut eteenpäin toimitettavaksi jonnekin. Halusin tarkistaa sisällön, ettei laatikko ainakaan tyhjä ole. Ja todella Raamattujahan se sisälsi. Se ei ollut liian painava yhden ihmisen kantourakaksi. Kyseessä oli työmuoto Raamattujen lahjoittamiseksi. Se tuotti suurta iloa osallistujille ja minullekin tuossa unessa seikkailevalle – varmaan myöhemmin myös kirjojen saajille.
Uni jatkui, ja sitten oltiinkin jo jossakin toimistohuoneessa. Seurasin suuren kirjoituspöydän takaa, kun kaksi henkilöä istui kumpikin oman koneensa ääressä kirjoittamassa jotakin. Ensin he olivat peräkkäisissä pöydissä, mutta sitten edessä istuva siirsi työpisteensä niin, että he näkivät toisensa ja voisivat neuvotella, olivat ikään kuin äiti ja tytär. Tässä loppuvaiheessa unta heräsin – ja mielessäni oli yksi selkeä lause:
Jumala avaa ovia iankaikkiseen elämään. – Nousin kirjoittamaan talteen tuon lauseen, ja varmaan kirjoittamista olisin voinut jatkaakin. Hän itse – Jeesus Jumalan Poika – on se ainoa ovi. Yksi ovi, josta saa tulla jokainen joka tahtoo. Ovi on kaikille sama, mutta jokaiselle se kuitenkin avataan henkilökohtaisesti. Siksi ei ole väärin, että tuossa ensimmäisessä lauseessa on monikkomuoto.
Unet ovat enimmäkseen ’vain’ unia ja liittyvät aiheiltaan ihmisen arkielämään. Joskus ne tuntuvat vahvistavan mielessä liikkuvia ajatuksia ja suunnitelmia. Kertovat että ei taida sittenkään olla tyhjänpäiväistä se mitä puuhailet tms vaikkapa kirjojen parissa. Muuten juuri tuollaista pientä yhdelle ihmiselle sopivaa kirjapakettia olin viime aikoina käsitellyt. Se painoi aika paljon, vaikka pieni olikin, koska siinä oli kirjoja.
Tässä unessa laatikoissa oli kuitenkin juuri Raamattuja. Niiden lahjoittaminen maailmalle on edelleen mahdollista monienkin kanavien kautta, myös oman yhdistyksemme lahjoituksina! Varmaan niidenkin kautta ovia avautuu.
Pari laulua, jotka sivuavat symbolisesti aihepiiriä, ainakin omakohtaisesti:
3648 Idästä länteen – pohjoisesta etelään:
3735 Yksi ovi – yksi avain
