Risti ja tähti

Kukkaset eivät ole vielä puhjenneet, mutta laulun aika on tullut. Työn hedelmä odottaa poimimista. Sato korjataan talteen kaikista oksista, ja puu jää odottamaan uutta aikaa.

Pidä Herran neuvo mielessäsi. Hän ei ole (Raamatussa) turhaan puhunut. Ajattele pitkäjänteisesti ja järkevästi. Kulunut vuosi on ollut koetusaikaa, ja Herran avulla siitä on selviydytty. Näin tulee aina olemaan. Jumala ruokkii kansansa varpuset, ja köyhät ovat erityisesti hänen sydämellään.

Jumala jättää monta kertaa vastausta vaille innokkaimman kyselijän. Silti on lupa kysyä.

Tähtitaivas on sytytetty, ja suuri meri lainehtii levottomana. Kukin kurottuu taivaan puoleen ja etsii omaa tähteään. Risti ja tähti viitoittavat tietä Isän kotiin.

Vain tähteä seurata saan, vie luokse se Messiaan. Hän lapseksi syntyä kerran sai ja kärsi kuin ihminen vain. (Säkeistö laulusta 188)

188 On ilta jo peittänyt maan:

On ilta jo peittänyt maan