Älä, lapseni, kiirehdi asioiden edelle, vaan pysähdy tänä aamuna kasvojeni eteen juuri siinä, missä olet. Olen pitänyt sinua pitkään käteni varjossa, että kasvaisit ja vahvistuisit suunnittelemaani tehtävään. Olen kaiken kasvun antaja, ja kaikki tulee Minulta. Et sinä valinnut Minua, vaan Minä valitsin sinut.
Mene, minne ikinä sinut lähetän, ja sano vain se, minkä Minä sanottavaksi annan. Olen pannut sinut paljossa vaikenemaan, että et ymmärtämättömyydessäsi hämmentäisi kirkasta vettä. Kerää astiat täyteen, ja sitten on aika lähteä liikkeelle. Jumalan virta on ehtymätön, ja se on täynnä sitä vettä, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.
Olen asettanut sinut ikään kuin ammentajaksi vesilähteelle. Juotan kätesi kautta janoavia sieluja ja kosketan armoni runsaudella kuihtuneita ja sairastuneita ruumiinjäseniä. Lähetän heitä sopivin väliajoin, niin että kaikki pysyy järjestyksessä. Muista, että teet vain sen, minkä Herra valmistaa, etkä ota kunniaa itsellesi. Anna kaikki kiitos ja kunnia Jumalalle siitä, että Hänen nimensä kirkastuu kaikkein heikoimpien kautta. Olet yksi Jumalan valtakunnan työntekijöistä, älä epäile omaa paikkaasi heidän joukossaan. Ole valmis aina silloin, kun Herra kutsuu. Hän on herkistänyt korvasi äänelleen, niin että tiedät, kuka Minä olen.
Olen Hänen enkelinsä, jonka Hän lähettää tuomaan sanomaa Isän sydämeltä. Osa näistä viesteistä on henkilökohtaisia, mutta osa on tarkoitettu jaettavaksi monille. Älä huolehdi liikaa. Herra vastaa sanansa vaikutuksista ja vartioi sitä joutumasta vääriin paikkoihin. Saat tosin kärsimyksiä näiden tähden, mutta Minä olen sinun kanssasi. Tiedät, millä asialla olet, ja asialla alkaa olla kiire.
Jeesus tulee pian. Satoa korjaavat enkelit odottavat viikate kädessä, milloin saisivat lähtökäskyn. Kaikki on valmiiksi suunniteltu. Pidä huoli omista tehtävistäsi äläkä menetä rohkeuttasi. Tee kaikki nurisematta ja epäröimättä, olethan verelläni ostettu vapaaksi ihmispelosta. Älä katso heidän epäluuloisuuteensa, vaan kiitä niistä merkeistä, joita olen tiellesi sirotellut uskoa vahvistamaan. Herra antaa voiman jaloillesi, niin että et pahasti kompastu Hänen askelissaan.
Älä pidätä kättäsi, kun Hän tahtoo sinun kohottavan sen sairaan otsalle. Rukoile niiden puolesta, jotka sitä pyytävät, ja pyytämättäkin silloin, kun saat Herralta kehotuksen. Vain Jumala voi parantaa, senhän tiedät. Ja vaikka sinun on vaikea näitä uskoa, ne tapahtuvat heikkoudestasi huolimatta silloin, kun niin on tarkoitettu.
”Hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.” 1. Joh. 4: 4
