”Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.” Ps. 12: 7
Tänään kaipasinkin juuri tuota aihetta. Muistelin nimittäin, missä yhteyksissä Raamattu puhuu hopeasta vertauskuvallisesti. Tässä hopea on puhtaan Raamatun sanan symbolina.
Tekemättömistä töistä ei ole viisasta vihjailla etukäteen, mutta tulkoon nyt poikkeus. Varsinkin kun tuo ei aivan välttämätön homma todennäköisesti saa jäädä vain haaveeksi, monestakin syystä. – Pitkään ajatuksissa ollut vaihtoehtoinen nimi mahdollisesti vielä syntyvälle kirjalle tai jollekin sen alaosastolle on Hopeankirkasta.
Raamatun valossa nimi on oikeastaan liian vaativa eikä ainakaan pinnallinen. Kuitenkaan en aio haudata tätä haavetta vielä yhdestä kirjasta. Siihen tulisi – luonnollisesti – uusia lauluja nuotteineen.
Lyhyitä tekstejä ehkä myös? Kuvia kenties? Kiitollinen olisin ideoista tai neuvoista, jos niitä tulisi vaikkapa tämän sivuston lukijoilta. Ja jos haluat tulla mukaan tekemään uutta kirjaa, niin ota yhteyttä esim. palautelomakkeella.
Sommittelu- ja kokoamisvaihe on mielenkiintoisin – itselleni pääasia. Työn valmistumisen jälkeistä aikaa en halua lainkaan ajatella.
”Kyyhkysen siivet ovat hopealla silatut, sen sulat keltaisella kullalla.” Ps. 68: 14
Kirjassa Silta on julkaistu laulu Kultainen lintu:
