
”Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” Sl. 4:23
Älä siirrä pois vanhaa rajaa. Jumala on säätänyt kullekin hänen omat asuinsijansa ja tehtävänsä, eikä ihmisen ole hyvä toimia vain oman mielensä mukaan. Kuuntele ja odota, mitä Herra tahtoo sinun tekevän. Onko sinulla aikaa kuunnella Herran ääntä? Hän puhuu kansoille Raamatun kautta.
Tutki, mikä on Jumalan tahto. Se olkoon sinunkin tahtosi. Älä pyyhi pois Hänen merkkejään muististasi. Muistele Hänen teitään elämäsi taipaleella, ja muistat lukemattomia kiitosaiheita. Ylistä Herraa siitä hyvästä maasta, jonka Hän on sinulle lahjoittanut.
Keskitä ajatuksesi siihen, mikä on hyvää ja rakastamisen arvoista. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken. Ja yli kaiken varjeltavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.
– Armahda, armahda meitä, sillä kansamme on vajonnut synteihinsä eikä tunnusta Jumalan nimeä. He lepäävät sakkansa päällä eivätkä huomaa olevansa alasti. Hyvän ja pahan erottamiskyky on kadonut synnin tähden, ei ymmärtämättömyydestä.
Ovi on auki, eikä kukaan voi sitä sulkea. – Pyyhi pois katkeruus sydämesi kirjasta ja aloita uusi aukeama. Monta sivua on mennyt pilalle, mutta Jeesuksen Kristuksen veri on puhdistanut tahrat. Eilinen on mennyt, ja tänään auttaa Herra.
Herra tahtoo koetella, oletko kestävä rukouksessa toisten puolesta. Tämä maa tarvitsee rukoilijoita.
Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: ”Olenko minä sinulle rakas?” Joh. 21:17
