”Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa. Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.” Lk. 6: 30 -31
Hänen kätensä ovat sinut valmistaneet. Olet siis jaloa tekoa, kuninkaallinen luomus, suuren Mestarin kädestä lähtöisin. Sinun sydämesi kaipaa Herran esikartanoihin, koska siellä on todellinen kotisi.
Pääskynen löytää pesän hirren alta joka vuosi uudelleen. Sen on pakko tulla tuhansien kilometrien takaa kotia rakentamaan, koska Luoja on niin tarkoittanut. Hänellä on hyvä suunnitelma myös sinun elämääsi varten. Olet monin verroin pääskystä arvokkaampi, sillä ihmisen Hän asetti luomakunnan Herraksi.
Kysy Jumalan tahtoa elämäsi ratkaisuissa. Älä toimi pelkästään oman mielesi mukaan, vaan nöyrry kuuntelemaan Herran ääntä. Hän puhuu sydämellesi, jos sinulla on tahtoa kuunnella. Tee Hänen tahtonsa mukaisia päätöksiä. Kysy Herralta, mikä on oikea tie, kun tulet tienhaaraan. Oikealle on sinun parasta mennä, jos Hän niin sanoo.
Älä sano: ”En tahdo kuunnella”, sillä silloin Jumalan suunnitelma kohdallasi mutkistuu. Ihminen etsii monia mutkia, ja kuitenkin Jumalan tiet on tarkoitettu suoriksi. Älä sano: ”Minä kostan pahan”, vaan jätä tuomio sen haltuun, joka oikein tuomitsee. Hän johdattaa nöyriä oikein ja säätää lopulta oikeudenmukaisen tuomion jokaiselle osapuolelle. – Herran on armo, ja Hän jakaa sitä puolueettomasti kaikille. Hänen sanoissaan ei ole kostonhimoa, ja verikostajat Hän lyö kumaraan.
Älkää sortako syytöntä. Herra näkee syyttömän kaukaa, ja syylliselle julistetaan armahdus, jos hän tunnustaa Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen. Ei kukaan voi tätä armahdustuomiota kumota, ja se kestää myös viimeisellä tuomiolla, jolloin vihan maljat vuodatetaan niiden ylitse, joiden polvet eivät notkistuneet armon aikana.
Kantakaa hätää pelastumattomista. Julistakaa Jumalan armoa ja rakkautta. Tuokaa heitä ristin luo vaikka kädestä taluttaen. – Huutakaa armoa tämän kansan puolesta, ettei se hukkuisi synteihinsä. He ovat muuttaneet Jumalan säädöksiä mielensä mukaan eivätkä ole kysyneet Herran neuvoa. Olette vain pisara vesisangon uurteessa, ja johtajienne sydämet ovat kääntyneet epäjumaliin. Mammonan kahleet sitovat vallanpitäjiä, eivätkä he kuule köyhien huokauksia. Köyhät ovat kieltäneet Jumalansa, he ovat kääntäneet selkänsä valmistajalleen, ja heidän huulillaan on kirous. Kukin katsoo vain omaa etuaan ja ajaa omaa asiaansa. Missä on oikeudenmukaisuus saati sitten armollinen mieli?
Laupeutta Minä tahdon enkä uhria. En ole mieltynyt teidän sisäänlämpiäviin juhlakokouksiinne, joissa muukalaista vieroksutaan: eikö hän jo lähde. Entä jos Herra on hänet sinne johdattanut! Tahdotteko te sulkea sen oven, minkä Herra avaa? Siihen ette kykene, sillä Hän yksin avaa ja sulkee.
Tehkää laupeus kukin veljellenne. Ette tiedä, milloin itsellänne on hädän päivä. Niin kuin tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille.
