Järjestelyä

Muutamina viime päivinä on tullut tehtyä eräänlaista inventaariota noin vuoden ajalta. Siitä asti kun ”Syttyi valo” julkaistiin, on ollut valmiina odottamassa kaksi valikoimaa lauluja. Niistä mainitsinkin kirjan esipuheessa, että eivät mahtuisi yksiin kansiin.

Kuitenkin on senkin jälkeen syntynyt paljon uusia. Niistä koneelle kirjoitetut olen tulostanut, laittanut alaspäin pöydälle enkä juuri sen jälkeen vilkaissut. Nyt päätin tsekata eli soittaa nuo lähes unohtuneet lävitse ja lajitella ehkä tulevaisuutta varten. Se olikin elämäni mielenkiintoisinta työtä. Näin ja kuulin ne ikään kuin ulkopuolisena, ja ne todella toimivat. Niillä on jokin tarkoitus!

Ajattelen, että lauluni ovat tarkoitettuja yhdelle ihmiselle kerrallaan luettavaksi tai soitettavaksi tai laulettavaksi – mikä kanava kenelläkin on avoin. Uskon, että mailmassa voi olla henkilöitä, joiden sielua tämänkaltainen musiikki koskettaisi ja joille se ”maistuisi”.  Nämä laulut eivät vetoa joukkoihin ja saattavat ärsyttää monia. Eivät ehkä ole tarkoitettuja esitettäväksi, ja olenkin ollut haluton niitä laulajille tarjoilemaan. Muutamat ovat niitä kyllä löytäneetkin.

Aivan rauhassa kirjoittelen yksinäni nuotteja talteen, painetta siihen ei ole. Ilo on myös valita niistä aineistoa kirjoihin. – Kuitenkaan nuoteille ja kirjoille ei ole vastaanottajia. Tämäkin on ilmeisesti tarkoitettu näin – enkä tiedä miksi. Vahinko, sillä joku saattaisi niistä saada iloa elämäänsä.

Ehkä valitsen seuraavaan kokoelmaan pienen määrän sivuja tietyltä jaksolta 2019 – 2020 ja painatan ilokseni muutaman kirjan. Muut A4-nuotit säilyvät sellaisenaan, ja jos joku haluaa niihin rauhassa tutustua, niin silloin niistä on mahdollista ottaa kopioita. Laululintu-sivun tietokoneäänitteet eivät tee musiikille oikeutta. Laulut on tarkoitettu toimimaan henkilökohtaisella tavalla, itse katsoen, soittaen tai laulaen.

Liitteeksi tähän kaksi tänään kirjoitettua linkkiä, joista jälkimmäinen on vastaus edelliseen: Ylivoimaistako ja Laaksot ja vuoret.

Ylivoimaistako

Laaksot ja vuoret