Koetelkaa henget

Kulkekaa suoraan eteenpäin rohkeasti ja epäröimättä sinne, minne teitä vien. Se on teidän ajallinen ja iankaikkinen osanne. Sieluunne loistaa taivaan valo Herran ikuisista majoista, joissa teilläkin on oma paikkanne odottamassa. Olen sijan valmistanut.

Älkää pelätkö ahdistuksia. Niiden täytyy tulla, mutta ajan tullen vahvistan teitä. Vaikka vien tulen läpi, ei yksikään hiuksistanne kärvenny. Liekki ei teitä polta kuin sallimani määrän. Näin teillä on täysi turva. Herran omina askeleenne ovat turvatut. Ette jalkaanne kiveen loukkaa, sillä olen antanut enkeleilleni käskyn teistä.

Teillä on aina taivaallisen Isän siunaus mukananne, minne menettekin. Tätä siunausta saatte jakaa. Siunatkaa niitäkin, jotka teitä kiroavat. Joita te siunaatte heitä Minä siunaan. Minkä sidotte tai päästätte maan päällä, se on sidottu tai päästetty taivaassa. Olen antanut omilleni nämä valtuudet, joista Raamatussa puhutaan. Sieltä ne voitte tarkistaa yksityiskohtaisesti. Kaikki ne koskevat teitä.

Pitäkää Raamattu ohjekirjananne. Ette eksy näissä, kun kuuntelette Herran ääntä. Tarkatkaa, niin te kyllä tunnette Hänen äänensä. Siihenkin on selkeät ohjeet. Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan tutkikaa, ovatko nämä henget Jumalasta. Jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Voiko sitä enää selkeämmin sanoa?

Pitäkää minkä olette Jumalalta saaneet. En Minä Henkeäni ota pois. Hän on teidän lohduttajanne, lunastajanne ja auttajanne. Minun tähteni valaisevat pimeimmässäkin yössä. Minun omiani on yhtä paljon, kuin on taivaalla tähtiä. Tämän lupauksen sai jo Aabraham, ennen kuin hänen poikansa Iisak oli syntynyt. Te olette Aabrahamin sukua hengellisessä mielessä. Israelin kansalle annetut lupaukset koskevat myös teitä ja teidän lapsianne.

Älkää tätä maailmaa rakastako, sillä aika on paha, älkääkä salliko maailman teitä liiaksi rakastaa. Ajan merkki on, että maailma teitä vihaa, sillä te ette ole maailmasta. Jos te maailmasta olisitte, maailma omiaan rakastaisi. Rakastukaa Herraanne aina uudelleen ja uudelleen. Ihastukaa Hänen ihanuudestaan. Viipykää Hänen kasvojensa edessä ja juokaa Hänen suloisuutensa virrasta.

Te olette valittu suku, pyhä heimo, omaisuuskansa, joka kulkee oman erämaansa läpi Herran johdatuksessa. Ei teidän tule nälkä eikä vilu, eikä teitä polta mikään helle, ei aurinko päivällä eikä kuu yöllä. Herra on teidän iankaikkinen valkeutenne.

Herra vahvistaa sanansa sitä seuraavien merkkien kautta. Pitäkää sanaa esillä, niin nämä tapahtuvat, mitkä ovat jo alkaneet tapahtua. Te voitte vain katsoa, kun Minä teen. Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat. Merkit tiedätte Raamatusta. Pitäkää vain silmänne auki ja näette ja koette ihmeellisiä asioita. Joidenkuiden silmät ovat niin sokaistut, etteivät näitäkään näe eivätkä usko, mutta ei ole teidän asianne käydä väittelyyn. Ainoastaan pitäkää tarjolla elämän sanaa. Teissä pysyy se voitelu, jonka olette Herralta saaneet, ja kaikilla teillä on tieto.

Ilman vaivannäköä ei Herran työ edisty, ja tällä työllä on kiire. Et aina näe työsi tarkoitusta, mutta tee silti, mitä tehtäväksesi tulee. Saat julistaa Herran sanoja niille, jotka tahtovat lukea tai kuunnella. Minä lähestyn ihmisiä sanani kautta eri tavoin. Sana menee ihmisten luokse monenlaisissa muodoissa, niin että he eivät voi sitä paeta, jos Herra niin tahtoo.

Olkaa sanan tekijöitä eikä vain sen kuulijoita. Älkää pettäkö itseänne, vaan katselkaa kuvaanne sanan peilistä. Huomatkaa, mitä se teistä kertoo, ja ojentautukaa sen mukaan. Parantakaa ryhtiänne. Herran sana (Raamatussa) olkoon ylin oppaanne.