Niin paljon Minä sinua rakastan, että olin käsistäni ja jaloistani naulittu ristille. Kärsin puolestasi sen rangaistuksen, joka kuului sinulle. Herkeä jo syyttämästä itseäsi äläkä kuuntele vihollisen muistutuksia. Se tahtoo syyttää Jumalan valittuja ja tehdä heidät toimettomiksi, koska aika on lyhyt. Olen Herra, sinun Jumalasi, koko elämän ajalta. Olen seurannut sinua lapsuudesta lähtien, ja monesti olen …
Tehtävä vahvistuu toiminnan kautta
Ole uskollinen kutsumuksessasi. Herra vahvistaa sitä ainoastaan toiminnan kautta. Älä jää tuijottamaan esteitä, niin kuin saaliiksi joutuva kaniini katsoo käärmeen silmää, vaan pakene Kristus-kalliolle. Vihollinen raivoaa erityisen kiihkeästi silloin, kun se on menettämässä otettaan jollakin alueella. Tehtäväsi on nyt vain totella taivaallista näkyä, jonka Herra vähä vähältä avaa. Ellet ole vähässä uskollinen, et voi päästä …
Valvo
Minä pidän kiinni oikeasta kädestäsi ja talutan sinua neuvoni mukaan. Älä lähde kulkemaan ilman johdatusta, vaan etsi sitä rukouksessa. Minun lampaani kuulevat Minun ääneni. Herra tekee minkä on luvannut. On oleva yksi Paimen ja yksi lauma. Palkkapaimenet etsivät omaa etuaan, mutta Ylipaimen asettaa oikeat paimenet lauman eteen. Hän antaa neuvot ja viisauden. Rukoile rakkaittesi puolesta. …
Sovituksen sanansaattajat
Jos tavoitatte yhdenkin näistä pienistä Herran omista, älkää kajotko heihin. He ovat puhdistettua kultaa, Kristus-kallioon ankkuroituja veneitä, jotka eivät kaadu. Ottakaa heidät huostaanne Jeesuksen nimessä, ettekä jää palkkaa vaille. Raamattu lupaa maksun jokaiselle, joka ojentaa heille vesilasillisenkin. Avatkaa silmänne, sydämenne ja korvanne kuulemaan Herran ääntä. Ei Hän ilmesty sokeille eikä korota ääntään kuurojen lähettyvillä. Nähkää …
Vaeltakaa uskossa
Älä pidä astiaasi alaspäin, vaan anna sen täyttyä runsaasti Hänen sateensa alla. Älä myöskään kätke lamppua vakan alle, vaan nosta se keskelle pöytää. Istuta taimi multaan avoimelle paikalle, missä se saa aurinkoa ja vettä ja missä ihmiset näkevät sen varttumisen. Olkaa sanan tekijöitä eikä vain sen kuulijoita. Herra tahtoo rohkaista toimintaan sen opastuksen mukaan, jonka …
