Jumalan tunteminen on viisautta

Herra odottaa kuuliaisuutta kaikessa. Hänen puheensa viisaus koskettaa sinua vain pinnallisesti, mutta tulee aika, jolloin ymmärrys lasketaan sydämesi pohjamutiin saakka. Silloin tunnet täydellisesti, niin kuin Herra sinutkin täydellisesti tuntee. Ole turvallisella mielellä kaikesta. Älä pyristele sinne tänne äläkä pyri irti Hänen pihdeistään. Vaivalla teitä kuljetetaan, vaikka kulkisitte voittosaatossa kohti ikuista päämäärää. Antakaa Kristuksen valon levitä …

Kasvakaa pieniksi

Olkaa vieraanvaraisia niitä kohtaan, jotka Herra lähettää. Hän ei vedä kättään pois, kun siunaatte Hänen nimessään. Herra ei katso puutteitanne, vaan odottaa altista sydäntä ja avoimuutta kuunnella ja seurata Hänen ääntään. Älä pidätä Hänen siunaustaan vain oman kattosi alle, vaan lähde liikkeelle. Seuraa sitä pilveä, joka edellä kulkee. Yöllä näet sen valonhohteena. Jumala kuulee köyhien …

Ilonne aihe

”Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa.” Lk. 10: 20 Niin on kuin rakas Isäni sanoo. – Katso taivaan kirkkautta myös sadepilven taakse. Näet pisaroiden heijastuksen ja tiedät, että ne ovat lähtöisin alkukodistaan. Vesi on kaikkea elämää ylläpitävä elementti, eikä ilman sitä ruohokaan voi …

Taivaallisia kosketuksia

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.” Fil 4: 6 – 7 Taivaallisten voimien laskeutuminen meidän arkeemme, juhlaamme, iloon, tuskaan – koko elämään tapahtuu usein ikään kuin enkelin siivellä …

Ilosanoman tuojille

Antakaa Kristuksen saada tilaa sydämissänne. Pitäkää huolta toisistanne sillä rakkaudella, jolla Hän teitä rakastaa. Uskaltakaa tuoda päivänvaloon myös virheenne, pyytäkää ja antakaa anteeksi ilman ehtoja. Älkää murehtiko niin kuin ne, joilla ei ole toivoa. Uskonne perustus on vahva ja luja. Turvanne on ikiaikojen Jumala. Teitä kannattavat iankaikkiset käsivarret. Kun kuulette sanomia sodista ja veritöistä, älkää …