Syyttäjän ääni on toisinaan kuultavissa ihmisen suun kautta. Tunnistat sen siitä, että se tahtoo etäännyttää Vapahtajasta, syntien sovittajasta. Alat tuntea itsesi entistäkin kelvottomammaksi armon osallisuuteen. Tunnistat oman sydämesi ajatusten inhimillisen alhaisuuden, joka herää tuossa tilanteessa. Mutta tiedätkö: Kristus kuoli oikeaan aikaan juuri syntisten puolesta (Room. 5: 6), sekä sinun että herjaajasi puolesta. Jätä hänetkin oman …
Mietteitä matalalta
Tästä tulee hyvä päivä! Normaalisti nukutun yön jälkeen tuntuu mukavalta kuulostella mielessä ”soivia” tällä kertaa iloisia säveliä, joista saattaisi kehittyä jotakin. Usein siellä säveliä pyörii varsinkin aamuisin, mutta harvemmin ne vaikuttavat lupaavilta ja saavat silloin unohtua. Niin sitten pyörittelen mielessäni sävelien säikeitä, sanojakin on jo mukana. Iloinen syntymätapahtuma toteutuu ripeästi. Nimeksi tulee parin ehdokkaan karsimisen …
Tule esiin!
Vaikka maalaisit kasvosi noella, pukeutuisit säkkiin, ryömisit savessa ja tuhkassa, et tulisi yhtään nöyremmäksi etkä paremmaksi, sillä ihminen on jo luonnostaan sydänjuuriltaan paha. Kuitenkin Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, ja jossakin kohtaa hänen olemuksessaan tuo kuva piilee. Jumala rakastaa jokaista luomaansa olentoa ja ihmistä aivan erityisesti, vaikka tämä yrittäisi kieltää oman alkuperänsä ja oman Luojansa/Jumalansa. …
Pidä mitä sinulla on
Piti päästä erämaan halki ja viedä kansa mukanaan. Perustuiko tehtävänanto voimaan tai muuhun erinomaisuuteen? – Ei, hän ei alun perinkään pyrkinyt tai edes halunnut tuohon urakkaan. 2. Ms. 3: 10-11 ”Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.” Joh. 15: 16 Onnistuiko suunnitelma hänen osaltaan? – Tiettyyn vaiheeseen saakka kyllä, mutta hän ei kuitenkaan itse …
Sydämeen piirretty tie
”Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.” 2. Kor. 5: 14-15 Selvästi sanottu! Mutta miten tätä pystyisi soveltamaan käytäntöön …
