Avain

”Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan. On miekkamme ja kilpemme ajalla vaaran, vaivan.” Virsi 170 Silloinkin kun saatanallinen valheen henki lähestyy kaikella valheen voimalla, on mahdollista turvautua Jeesuksen antamaan avaimeen, hänen nimensä tunnustamisen voimaan. Se sisältyy esimerkiksi vanhan virren sanoihin, joiden perusta on suoraan Raamatusta. Voit käyttää myös rukouskieltäsi, jonka olet suojaksesi ja muutakin …

Vastuuta ja järjestystä

Aaronin sauva versoo: ”Kun Mooses seuraavana päivänä meni lain majaan, niin katso, Aaronin sauva, joka oli siinä Leevin sukukunnan puolesta, oli alkanut versoa, siihen oli ilmestynyt silmuja, puhjennut kukkia ja kasvanut kypsiä manteleita.” 4. Ms. 17: 8 Hämäränä marraskuun päivänä oli piristävää saada luettavaksi tuollainen teksti taustoineen ja jatkoineen. Asiakokonaisuus liittyy järjestykseen, jonka Jumala tahtoi …

Hengen uudistus

Hengellinen uudistuminen koskee koko ihmistä, sillä hän on kokonaisuus. Hengen, sielun ja ruumiin alueet ruokkivat toisiaan ja käyttävät yhteistä ravintoa. Jumala, elämän antaja ja ylläpitäjä, vaatettaa kedon kukat ja ruokkii taivaan linnut. Yhdenkään lento ei katkea kesken, eikä yksikään varsi murru hänen tietämättään. Herran silmä valvoo myös ihmisen teitä, eikä hän väsy rakastamasta luotujaan. ”Etsikää …

Henkilökohtainen kysymys

Armon valinta on myös oman tahdon valinta. Hänen tahtonsa on, että kaikki tulisivat tuntemaan totuuden ja että kaikki pelastuisivat. Jokaista hän kutsuu ja ojentaa kätensä jokaiselle henkilökohtaisesti. Miten ja milloin tämä tapahtuu sen tietää vain asianomainen itse. Kutsun vastaanottajan suhde Vapahtajaan on henkilökohtainen. Se voi syntyä hyvin nopeastikin tai rakentua vähitellen. Hän ei pakota ketään, …

Hänen nimiinsä kutsutuille

”Sinun sanasi tulivat,  ja minä söin ne, ja sinun sanasi olivat minulle riemu ja minun sydämeni ilo; sillä minä olen otettu sinun nimiisi, Herra, Jumala Sebaot.” Jer. 15: 16 Voi tätä kansaani, joka on otettu minun nimiini. Se on poikennut pois niiltä teiltä, joita sen isät kulkivat ja pitivät arvossa. Ei ole muuta tietä Isän …