Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: ”Tulkoon valkeus”. Ja valkeus tuli. 1. Ms. 1: 1-2 Sanoista ensimmäinen: ”Alussa oli Sana, Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” Joh. 1: 1 – – Hän ei …
Sydänten tuntija
Kuka tutkii ihmisen ”hengellisyyden”, toisin sanoen hänen asemansa suhteessa Vapahtajaan? – Jumala yksin tuntee sydämet, ei ihminen toisen tilaa tällä alueella erehtymättömästi tiedä. Saattaa tulla sellaisiakin erehdyksiä, joista luvuissa Apt. 10 – 11 kerrotaan: ”Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi.” (Apt. 10: 15) Siinä oli kyse ruuasta, jota Simon Pietari oli Mooseksen …
Älä epäröi!
On aika käyttää sitä kieltä, joka sinulle on annettu. Älä anna välinpitämättömyyden estää asioiden esiintuomista niillä keinoilla ja työkaluilla, joita sinulle on uskottu. Toimi niin kuin sydämesi kehottaa, sillä Herra vaikuttaa tahtomista ja tekemistä sen kautta. Ota ”sulkakynä”, käytä värejä silmien iloksi ja kirjoita nuotteja korvien puhutteluksi ja voiteluksi. Nykyihmiselle ei maistu leipäpalanen ilman voilla …
Kasvot
Älä peitä kasvojasi Jumalan rakkaudelta, vaan anna Kristuksen kirkkauden säteillä ja heijastua niin kuin kuvastimesta. Herra kasvattaa kukkia kiviseen maahan. Kuollut virkoaa eloon. Kallioseinämä kantaa satoa. Sade piiskaa pois soran ja liejun. Jumalan vilja on alkanut itää odottamattomissakin paikoissa, joihin ei luultu siemeniä lentäneen. Herra yksin tuntee sydämet. Hän tietää vahvat ja heikot alueet jokaisen …
Taivaan tähtien Isä
Erottamattomana osana tähän pakettiin kuuluvat laulut. Harmillista on, että niitä voi täällä kuulla vain epämiellyttävinä tietokoneversioina. Itselleni nuotit kuitenkin ovat rakkaita. Tänään olen työstänyt yhtä vanhaa mielikappalettani, kun sen ääni sivustolla oli niin karmea. Laitoin sellon stemmaan sitovia kaaria ja melodialle kokonaan uuden huiluosuuden. Nyt sitä kärsii paremmin kuunnella, vaikka eniten pidän siitä livenä pianolla …
