Maan tasalta mullan tuntumasta

Onko maan matosilla oma kielensä ja ymmärryksensä? Varmasti on ainakin ihmeellinen vaisto kuten isommillakin eläimillä. – Sitä voi miettiä esimerkiksi onkimies, kun pyydystää aitoja kastematoja syöteiksi. Hetkessä ne pujahtavat koloihinsa takaisin, jos ihminen hiipii kovin painavilla saappailla kasteisessa maassa. Itselläni on tuosta kokemuksia omalta kotipihalta sateen jälkeen. Siellä joskus seurailin myös rastaan vastaavia yrityksiä ja …

Eilisen aiheen jatkoa

Eilistä teemaa Tähtitaivas helisee – pimeässä säteilee. / Maailmassa valo on: sana armon ehdoton. Tuo on ikään kuin lopputiivistys neljälle eiliselle tuotokselle, joista kaksi jälkimmäistä näkyvät ja kuuluvat alla olevista linkeistä. Täällä on nykyisin ainoa julkaisukanavani. Laulut eivät haluaisi jäädä vain pöytälaatikkoon, joten siksi niitä hyppää tänne. Harmiksi vai iloksi – en tiedä, ehkä joskus …

Aikainen herätys

Jos sopii, niin kerron lyhyesti kello viiden iloisesta yllätyksestä tänään (huomenna ilo ei olisi enää yhtä tuore). – Näin jotakin unta matkustamisesta kuten usein – ja yhtäkkiä huomasin olevani valveilla. Mielessä oli iloisia säveliä ja niihin sopivia sanoja, jotka kertoivat mm valosta, tähdestä ja kynttilästä. Tuli melkein kiire nousta kirjoittamaan niitä talteen ja soittaen tapailemaan. …

Hän tuntee omansa

”Nouse, syö ja juo, sillä sateen kohina kuuluu.” 1. Kun. 18: 41 Mitä tämä sana henkilökohtaisesti tänään tarkoittaa? – Tämän päivän olen saanut lahjaksi, ja se on ainoa päivä, minkä kerrallaan kukaan voi elää. Miten käytän aikaani tänään? Nyt on valoisaa. En käänny muistelemaan enkä katselemaan pimeyttä tai huolehtimaan pelonsekaisesti tulevaisuudesta. Roskat on lakaistu pysyvästi …

Eiliseen liittyen

Harmittamaan jää, jos etsii varastoistaan jotakin tiettyä kohdetta eikä löydä. Niin kävi jälleen eilen. – Kuitenkin mainittu nuottikonsepti löytyi sattumalta uudessa pengonnassa.  Kuvassa  sen sanat;  nuotti ja koneellinen ääni avautuvat linkistä. – Niin selvittiin siitä erämaasta.   Kuljin erämaan halki