Onko maan matosilla oma kielensä ja ymmärryksensä? Varmasti on ainakin ihmeellinen vaisto kuten isommillakin eläimillä. – Sitä voi miettiä esimerkiksi onkimies, kun pyydystää aitoja kastematoja syöteiksi. Hetkessä ne pujahtavat koloihinsa takaisin, jos ihminen hiipii kovin painavilla saappailla kasteisessa maassa. Itselläni on tuosta kokemuksia omalta kotipihalta sateen jälkeen. Siellä joskus seurailin myös rastaan vastaavia yrityksiä ja hyppelyä omenapuun juurella.
Raamatun ihmeellisessä ja moniulotteisessa Jobin kirjassa on paljon kielen viisautta ja tyhmyyttä, puhetta ja kohtaloiden pohdiskelua sekä Jobin itsensä että häntä lohduttamaan tulleiden ystävien suulla. Tässä pieni loppukatkelma Jobin rehellisestä puolustautumisesta:
”Oi, jospa joku kuuntelisi minua! Katso, tuossa on puumerkkini! Kaikkivaltias vastatkoon minulle! Jospa saisin riitapuoleni kirjoittamaan syytekirjan! Totisesti, olkapäälläni sitä kantaisin, sitoisin sen päähäni seppeleeksi. Tekisin hänelle tilin kaikista askeleistani ja astuisin hänen eteensä niinkuin ruhtinas. Jos peltoni huusi minua vastaan ja sen vaot kaikki itkisivät, jos kulutin sen voiman maksamatta ja saatoin sen haltijat huokaamaan, niin kasvakoon nisun sijasta orjantappuroita ja ohran sijasta rikkaruohoa.” Job 31: 35-40
Ramattu toteaa, että tähän päättyivät Jobin puheet. – Jobin kolme lohduttamaan tullutta ystävää eivät enää vastanneet hänelle, koska hän oli heidän mielestään omissa silmissään vanhurskas. Tämä onkin varsin ymmärrettävää. Neljäs ”lohduttamaan” tullut, toisia nuorempi Elihu suorastaan vihastui sekä Jobiin että noihin kolmeen, jotka eivät keksineet vastausta osoittamaan Jobin olevan väärässä. Nyt tuli Elihun vuoro yrittää. Onnistuiko hän muita paremmin?
Jobin kirjassa mielestäni kaikkein tärkeintä ovat loppuluvut 38 – 42: Jumalan puheet ja vastaukset Jobille.
Kirjasta Tarhuri 1151 Edeltäkulkija: