Hänen Pojassansa Jeesuksessa Kristuksessa on täytetty Isän paras tahto: maailman pelastussuunnitelma. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat. Siksi tietoa siitä on vietävä maailman ääriin saakka. Kuinka kukaan voi uskoa, ellei ole julistajaa. Usko tulee Jumalan sanan kuulemisesta.
Herra voitelee ilosanoman tuojien jalat. Älkää huolehtiko tästä etukäteen, älkää myöskään siitä mitä puhuisitte. Pyhä Henki puhuu kauttanne sitä, mitä Isä antaa.
Rukoilkaa Pyhässä Hengessä ja pyytäkää Hänen voimaansa. Isä antaa jokaiselle auliisti ja soimaamatta. Älkää niskoitelko älkääkä vastustako Pyhää Henkeä. Hän on se, jonka Jumala lähetti Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen, neljänkymmenen päivän kuluttua pääsiäisestä.
Pyhä Henki on jo nyt maailmassa teidän kanssanne ja teissä, maailman loppuun asti. Hän on jumaluuden kolmas Persoona. Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yhtä, niin kuin Raamattu sanoo, eikä Raamattu voi raueta tyhjiin.
Tehkää niin kuin Jumalan Henki kehottaa. Hän ilmaisee Isän tahdon tässä maailmanajassa. Kun kuuntelette Häntä, niin te tiedätte mikä se on. Hänen tahtonsa on saattaa lapsia kirkkauteen, koota hajallaan olevat Jumalan lapset, niin että he olisivat yhtä.
”Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni, sisareni ja äitini.” Matt. 12: 50
