Pieniä iloja

Viime viikolla otin valokuvan pienestä lumpeenkukasta, joka ainoana kellui lahdenpohjukassa ison rikkinäisen lehtensä vierellä. Lumpeenlehtiä oli ympärillä monia muitakin, mutta kukkia vain tämä yksi. – Lumpeellahan on vahva joskin myrkyllinen juuri syvällä pohjamudassa.

Tänään haluan kertoa siitä, mikä juuri nyt on veden pinnalla, sehän ei vie keneltäkään mitään pois. Pienet ilot eivät myöskään murenna suuria iloja, niitä jotka säilyvät tallella silloinkin kun ovat näkymättömissä.

Äskettäinen poikkeuksellisen tiivis kirjoitusviikko tuottaa ilmeisesti tuloksen: suunniteltu kustantaja antoi myönteisen vastauksen parin tunnin kuluessa siitä, kun oli saanut sähköpostissa käsikirjoituksen ja tehnyt yhden tarkentavan kysymyksen. Asioista päättävä johtaja osui olemaan paikalla eilen lauantaipäivänä.

Olen tutustunut heidän painotyönsä laadukkuuteen jo aiemmin ja ihastunut esimerkiksi kansikuvan ammattitaitoiseen sommitteluun (Perhonen, tänään lennä v. 2017). – Nyt on tulossa kirja, jossa on hartausteksti ikään kuin jokaiselle vuoden 52 viikolle; lukumäärä valikoitui luonnostaan. Mukana on aiheisiin sopivia laulunsanoja, joiden nuotteja voi nähdä ja kuunnella nettisivustolla. Kirjan nimeksi tulee Tulenkipinöitä.

Tämä uusi projekti on kytenyt jossakin mielenpohjalla, mutta sen pintaannousu tarvitsi erityisen sysäyksen ulkoapäin ja sen myötä innostumisen. Edistyminen ja onnistuminen ei nytkään ole itsestäänselvyys, olisin kiitollinen rukouksista. Tällä kertaa en myöskään tilaa niitä varastoon lojumaan.

– –

Äskeisen olin varhain aamulla ehtinyt kirjoittaa, kun aukaisin sähköpostin. Siellä oli yllätyksenä jo kustantajan lähettämä oikovedos tekstistä sekä kirjan kansista. Myös kustannussopimuksen luonnos on valmis.

Olenkin tarkastanut oikovedoksen. Siinä ei enää ollut paljon muutettavaa, koska olin tarkistanut jo käsikirjoituksen vaikka kuinka moneen kertaan.

Nyt sitten pitää totutella huilaamaan ja ottaa vertauskuvallisesti oppia laineilla kelluvasta lumpeenkukasta.

4023 Lumme laineilla liikkuu:

Lumme laineilla liikkuu